Siirry pääsisältöön

Tekstit

Voittamisen nälkä

160cm koossani elää 110% kilpailija. Itseni haastaminen, että kouluttamisen tuloksen näkeminen ruokkii kilpailuviettiäni. Minusta on tyhmää vain kilpailla - kilpailemisen ilosta. Huomaan agilitystarttien määrän vähentyneen tai ylipäätänsä kokeiden. Nykyään menen sinne yleensä vain menestymisen ilosta.  Rahaa saa kulumaan nykyään muuallekin.  Toinen miksi käyn kokeissa: kilpailuissa näkee nuoren koiran tason - mitä osaa ja mitä ei. Kasvattamisen näkökulmasta haluan myös nähdä potentiaalin tai huonot osat. Oliko kasvatusvalinnoissa hyötyä. Näitä hyötyjä on viimeaikoina testattu, kuten myös omaa kapasiteettiä kilpailijana - minusta ei olisi jatkojalostamiseen. Sen verran huonoa vetoa tehty!  Kinkku on viimeaikoina kylläkin poikennut tästä kaikesta, sen tasoa mitataan tekemättä ei-mitään. 8 agilitystarttia joista ei kylläkään menestystä saatu, kuin tekemällä kerran historiaa - voittamalla maksi3-radan. Onko bracco Suomen tulevaisuus agilityssä? Mahdollisesti, ainakin seisoja puolella.  Bra

vuosikymmenen menestys

  Ei siihen mennyt, kuin vuosikymmen tai pari kun sain yhden tavoitteen täyteen! Voitin joukkue Suomen Mestaruuden klubilaisten kanssa!  Salli oli osaltaan tärkeässä roolissa ja niin oli koko joukkue. Mestaruuteen tarvittiin meitä kaikkia ja vähän myös muiden joukkueiden epäonnistumisia. Miten hienoa onkaan juosta pitkin stadionia parhaan ystävän kanssa?? Sitä hetkeä en unohda, vaikka mitali kiikkuu Pomppa-takkien takana naulakossa, kun kolmeen kuukauteen en ole sitä saanut laitettua seinälle paraatipaikalle.  Se kertoo ehkä osaltaan elämän tärkeysjärjestykistä ja on hassua, että ihmisten on vaikea ymmärtää mun tärkeysjärjestyksiä elämään.  Vuosia sitten kiersin joka viikonloppu kisoja ja nyt on mennyt melkein 3kk että spanielit eivät ole kisoissa käyneet! Minulla on kaksi lasta ja perhe-elämä. Nautin siitä kun saan harrastaa, minulla on terveet ja hyvinvoivat koirat. Nautin kylläkin kisaamisesta, mutta ehkä laji on varsinkin nyt antanut niin paljon!  Salli on tämän vuoden aikana tehny

Erilaisuuden vuosi

Vuosi 2020 jäi monelta osaa elämään erilaisena vuotena.  Elämä on nykyään todella hektistä ja päivät sekä vuodet kuluu nopeasti. Vuosien vyörymisen huomaa nykyään lasten kasvamisesta ja koirien vanhenemisesta. Vuosi 2020 laittoi monia asioita tärkeysjärjestykseen ja huomasikin, kuinka tärkeää on välillä olla vain.  Korona, suoraan sanottuna pilasi itseltäni paljon, varsinkin koiraharrastamista, kuten arvokisoja. Alkuharmitus oli ihan järkyttävä kun peruttiin kaikki. Treenejä tekee kuitenkin sen takia, että voi kisoissa käydä katsomassa tasoaan. Nyt treenien pohjalle ei ollut juurikaan mitään syytä.  Oli kuitenkin hauska huomata, kun aikaa jäi paljon aikaa muulle. Jäi aikaa kasvattamiselle, perheelle ja kotona olemisella. Tuli siivottua pihaa oiken olan takaa!    Korona antoi ison mahdollisuuuden pysähtyä. Viikonloppujen tyhjeneminen oli todella outoa. Arki-iltoina kaikki olivat kotona eikä kukaan juossut harrastuksissa. Oli myös viikkoja, jolloin emme edes käyneet missään. Päivät koost

Syvä kumarrus

Meni melkein kolme viikkoa, että sain aikaa itselleni ja istahdin Chromebookin & bloggerin eteen kertomaan huikeita kokemuksia, että kiittämään.  Hiilistä tehtiin Cockerimestari 31.10.2020 Soinissa. SPME:stä en nyt ala kertoa sen tarkemmin, mikäli se koemuotona kiinnostaa, lukaise parin viikon päästä Nutrolinin blogista lisää :) Kirjoitankin nyt siitä hetkestä.  Korona meinasi pilata koko mestaruuden, kun ensiksi jouduttiin perumaan ruotsalaiset tuomarit. Sitten ilmoittautui Derbyyn niin paljon koiria, että meinattiin jäädä rannalle. Siillä hetkellä laitoinkin vkt Anne Knuutiselle viestiä, että jos Ookkelle löytyy paikka, niin laita Hiilikin. Pelkän Hiilin takia en vaivaudu lähtemään vajaan 400km päähän, se vaatisi ihmeen.   On tilanteita, joiden hetket muistaa ikuisesti ja ne haluaa elää uudelleen. Ja sitten on ihmeitä, joissa maailman tähdenlennot, haaveet sekä unelmat käyvät toteen. Oliko Soinissa sitten tapahtunut hyvää fengshuita, varpaiden asentoa vai ennakkoon tapahtuneita t

Hengitä, relaa ja rauhoitu.

Kävin kisaa eilen JAU:lla kolme hyppyrataa Ookkella ja yhden agility radan Stiilillä. Sunnuntaina neljä rataa Sallila. Agiltyn koiralajit näkyi yhden viikonlopun aikana. En turhaudu usein. Nyt turhauduin.  Olen jo vuosia seurannut agilityn liikehdintään suuntaan ja toiseen. Kouluttamisesta on tullut ydinfysiikkaa. On 67 erilaista käskyä; on käskyt oikealle ja vasemmalle, on kokoamiset, on normaalit kääntymiset, on hidastamiset, on estekäskyt, on erilaiset "exit-käskyt" kontakteilta (puomeilta vielä erilaiset versus A:ssa tai keinussa). Koiraparat ne yrittävät ymmärtää meidän käskyjä. Tai sitten jos ymmärtävät, me luomme ristiriitaisia käskyjä suullisiin käskyihin liikkeellä, että eleillä.  Sitten on vielä aika. Pitää olla sinkku (perheetön tottakai) ja päivätyössä - mielummin vain töissä silloin tällöin, jotta kerkeät treenaamaan ja opettamaan kaikki. Nyt iski se turhautuminen.  Kun rata menee agilityssä pieleen, miettii usein ensimmäisenä, että tätä kohtaa pitää treenata. Si

vko29

Olen monta kertaa miettinyt, miten herättäisin oman blogini uudelleen. Vanhaan, hyvään aikaan tehtiin blogeja omien treenien tueksi ja niin sitten palaan tähän vanhaan. Ehkäpä enemmänkin tästä tulee omien treeniratojen muistutus hetki 😅  Samapa tuo, kunhan elää.  Vko 29 ratatreeeni aksaan (juu tiedetään, kyseinen viikko oli ja meni ajat sitten) pihalleni vahvisti esteosaamista. Olen usein huomannut, että mitä enemmän liikkuu, sen vähemmän koirani jaksavat kuunnella käskyä. On siis aika taas vahvistaa "mene", estekäskyjä sekä "takaa-käskyjä". Salli on vahva estekäskyissä, mutta usein Salli ajattelee muita estettä kuin mitä sille sanon. Kuuntelee kyllä, mutta korjaa virheensä vähän liian myöhään. Ookkeella on toiset käskyt vahvoilla, mutta aina välillä vauhtia on liikaa!  Ookken esteosaaminen paranee kerta-kerralta. Kepit paranee, että puomin osuma. Puomia on joutunut itse pähkäilemään paljon, sillä Ookken laukka on omaan makuun väärä. Asento

Paluu kisakentille ja sieltä pois

Palasimme koronan jäljiltä kisakentille pari viikkoa sitten oikein urakalla.  Taloudessa, kun on useampi kisaava agilitykoira on ollut mukava ilmoittautua kisoihin joissa kisaa 1-3 luokat samanpäivän aikana.  Huomasin kyllä, että treeni olisi ihan suotavaa. Voihan veljet mitä menoa.   TAMKS:lla kisasin kaikissa tasoluokissa 2rataa, 1-luokassa Ookkella ja Stiilillä. Kauhukseni huomasin radanrakennuksessa, että radalla on pussi!  En muista aikaa, jolloin pussia olisi näkynyt radalla, saatikka treenannu. Agilityeste siinä missä muutkin, mutta täysin turha este. Tuomareille haastava asettaa radalle, koska vaatii todella hyvän tulolinjan, että poistumisen. Lisäksi sitä voi käyttää vain sisällä.  Olen elämässäni yhden pussin tehnyt, joka oli vaarallista - enkä sen jälkeen ole pussista niinkään tykänny.  Ookken luonteen tuntien tiedän, että Ookken pussi ei tuottaisi ongelmaa, ei tuottanut. Kinkulla taas asia erikseen ja niinhän se pienoiseksi haasteeksi muodostui. Ei se sin