KOIRAMAISTA

Vuoden 2022 aikana ihastuin instagram stooreihin miksi blogi on ollut elvytyksen partaalla. 23h tuntia IGssä ja elämä on poissa, kuinka kätevää. Täällä blogi puolella sanat jäävät elämään. Kirjoittaminen on kyllä jollain tapaa voimaannuttavaa ja sitten kun huomaa, että kuinka paljon näitä luetaan on ihmeellistä! Ketä nyt mun elämä kiinnostaisi, paitsi äitiä joka aina pyytää uutta kirjoitusta. Sellaista se on jos ei ole IGn tai facen puolella.  Tämä vuosi alkaa olemaan paketissa. Tänään juostaan vielä JAUlla ja ensi su olisi Tampere. Sinne en vielä ilmoittanut, en tiedä että ilmoitanko ollenkaan. Ehkä en.  Tammikuun lopulla Sallilta murtui ranne kun naapurin koira hyökkäsi sen kimppuun. Kuntoutin ja se palasi vielä agin pariin parin kisan verran. Agility koki kuitenkin tämän vuoden aikana ehkä jonkinsortin inflaation, kurssi oli alaspäin. Pääsin säälilistoilta karsintoihin sekä halli-sm:iin ja oikeasti ekaa kertaa elämässä ei ollut mitään innostusta edes kerätä normi SM-nollia eikä ole

Kuva I. Erling Ookke the koronalapsi on aina mennyt "kaikki tai ei mitään" asenteella. Ookke on agilityssä ollut vauhdikas hurjapää, josta olen usein sanonut että tekemällä omia jalostusvalintoja ei lopputuloksesta voi valittaa   Käyttäessäni Sallia Ruotsissa astutusreissulla ajattelin, että saan tasapainoa, kun edellisen kerran Morgan toi rajua asenneta. Ookkesta tulikin kaikkea muuta. Se on ollut suhteellisen vaikea kouluttaa, mutta äärimmäisen hyvä kun asiat tajuaa. Agilityn suhteen Ookke on vain mennyt koko ajan pitkällä laukalla ja kun Ookke haluaa, Ookke kirjaimellisesti lataa!  Agilityssä Ookkessa on aina ollut voimaa. Voimaa mennä eteenpäin, lisäksi rohkeua antanut vauhdin. Monet aina puhuvat että agilitykoira tarvitsee "määrätynlaisen" kropan, mielestäni vartalon elastisuus ei tuota koko pakettia, vaan sisältö pitää olla kunnossa. Omat kasvattini olen rakentanut pääkopan sisällöllä metsästykseen, elastisuus on yksi metsästyksen osa. Omassa kasvatuksessani a

Viimevuoden lopulla päädyin todella pahaan tilaan. Oma mieli lähti hajoamaan ja aloin vertailemaan omaa tekemistä muihin. Kaipa siitä kilpailuvietistä tulee vain niin kova, että mieli sekoaa. Hahhahaha.   Päätin viime vuoden lopulla, että jätän vuoden 2022 arvokisat sikseen ja keskityn vain silloin tällöin kilpailemiseen. No mitäs sitten kävi.  Tuli ensiksi helmikuun EOt ja sinne ei ilmonnut tarpeeksi väkeä - päästiin mukaan ja sitten tuli HalliSM ja EO-karsinnat. Sinnekään ei ilmonnut tarpeeksi ihmisiä mukaan niin päästiin sinnekin. Vielä kerran! Oulu meni, ja meni jopa niin, että jätin viimeisen radan menemättä koska kotimatka. Lopullinen syy taisi olla kuitenkin se, että ehkä olen saanut agilitysta jo paljon, ehkä jopa paljon enemmän mitä olen koskaan halunnut. Nyt vain fiilistelen. Ei tavoitteita, ei mitään. Nautin matkasta.  Salli täyttää kohta 10v. Sallin agilityuraan on mahtunut ihan hirveästi, mutta tänä vuonna saan jo 16 vuotta täyteen aktiivista kisaamista. Siihen vielä laske

Säännöllisesti siirrän puhelimesta kuvat kovalevylle. Olen järjestelmällinen ihminen, kovalevy on tehty lajien tai vuosien mukaan - päädyin vuoteen 2021. Muistoja on ihana katsoa.  Vuoteen mahtui menestystä, fiilistä, ystäviä, uusia asioita, harmituksia. Isoitla menetyksiltä säästyttiin ja fiilis oli aikalailla korkea. Vuosi vain meni aivan liian nopeast,   Otto aloitti kilpailemisen 3-luokassa. Junnu-SM kisoihin oli edellytyksena kilpailu, joten se tuli siitä yhdestä ja ainosta 3-luokan radasta.  Paria viikka myöhemmin Otto ja Salli saivat Junnu-SM 4-sijan ja kk myöhemmin voittivat Junnu-Piirimestaruuden. Salli ei jättänyt arvokisoja siihen, vaan oli kanssani PM-3 sekä elokuussa Joukkue Suomenmestari. Sen jälkeen Salli käsiteltiin ja luultavasti hieronta tulehduksen aikaan aiheutti pahemman lihasvamman. Epäilen, että ura oli siinä agilityn kohdalla, mutta katsotaan.  Ookke nousi 3-luokkaan keväällä ja kesän Halli-SM kisoissa sain yhden tavoitteen eli juosta äidillä sekä pojalla Ookken

160cm koossani elää 110% kilpailija. Itseni haastaminen, että kouluttamisen tuloksen näkeminen ruokkii kilpailuviettiäni. Minusta on tyhmää vain kilpailla - kilpailemisen ilosta. Huomaan agilitystarttien määrän vähentyneen tai ylipäätänsä kokeiden. Nykyään menen sinne yleensä vain menestymisen ilosta.  Rahaa saa kulumaan nykyään muuallekin.  Toinen miksi käyn kokeissa: kilpailuissa näkee nuoren koiran tason - mitä osaa ja mitä ei. Kasvattamisen näkökulmasta haluan myös nähdä potentiaalin tai huonot osat. Oliko kasvatusvalinnoissa hyötyä. Näitä hyötyjä on viimeaikoina testattu, kuten myös omaa kapasiteettiä kilpailijana - minusta ei olisi jatkojalostamiseen. Sen verran huonoa vetoa tehty!  Kinkku on viimeaikoina kylläkin poikennut tästä kaikesta, sen tasoa mitataan tekemättä ei-mitään. 8 agilitystarttia joista ei kylläkään menestystä saatu, kuin tekemällä kerran historiaa - voittamalla maksi3-radan. Onko bracco Suomen tulevaisuus agilityssä? Mahdollisesti, ainakin seisoja puolella.  Bra

  Ei siihen mennyt, kuin vuosikymmen tai pari kun sain yhden tavoitteen täyteen! Voitin joukkue Suomen Mestaruuden klubilaisten kanssa!  Salli oli osaltaan tärkeässä roolissa ja niin oli koko joukkue. Mestaruuteen tarvittiin meitä kaikkia ja vähän myös muiden joukkueiden epäonnistumisia. Miten hienoa onkaan juosta pitkin stadionia parhaan ystävän kanssa?? Sitä hetkeä en unohda, vaikka mitali kiikkuu Pomppa-takkien takana naulakossa, kun kolmeen kuukauteen en ole sitä saanut laitettua seinälle paraatipaikalle.  Se kertoo ehkä osaltaan elämän tärkeysjärjestykistä ja on hassua, että ihmisten on vaikea ymmärtää mun tärkeysjärjestyksiä elämään.  Vuosia sitten kiersin joka viikonloppu kisoja ja nyt on mennyt melkein 3kk että spanielit eivät ole kisoissa käyneet! Minulla on kaksi lasta ja perhe-elämä. Nautin siitä kun saan harrastaa, minulla on terveet ja hyvinvoivat koirat. Nautin kylläkin kisaamisesta, mutta ehkä laji on varsinkin nyt antanut niin paljon!  Salli on tämän vuoden aikana tehny

Vuosi 2020 jäi monelta osaa elämään erilaisena vuotena.  Elämä on nykyään todella hektistä ja päivät sekä vuodet kuluu nopeasti. Vuosien vyörymisen huomaa nykyään lasten kasvamisesta ja koirien vanhenemisesta. Vuosi 2020 laittoi monia asioita tärkeysjärjestykseen ja huomasikin, kuinka tärkeää on välillä olla vain.  Korona, suoraan sanottuna pilasi itseltäni paljon, varsinkin koiraharrastamista, kuten arvokisoja. Alkuharmitus oli ihan järkyttävä kun peruttiin kaikki. Treenejä tekee kuitenkin sen takia, että voi kisoissa käydä katsomassa tasoaan. Nyt treenien pohjalle ei ollut juurikaan mitään syytä.  Oli kuitenkin hauska huomata, kun aikaa jäi paljon aikaa muulle. Jäi aikaa kasvattamiselle, perheelle ja kotona olemisella. Tuli siivottua pihaa oiken olan takaa!    Korona antoi ison mahdollisuuuden pysähtyä. Viikonloppujen tyhjeneminen oli todella outoa. Arki-iltoina kaikki olivat kotona eikä kukaan juossut harrastuksissa. Oli myös viikkoja, jolloin emme edes käyneet missään. Päivät koost