KOIRAMAISTA

Oni palasi agility kisoihin toissaviikolla pariinkin otteeseen. Torstaina oli HAUn HAUkkupakkasten maksi3-luokka ja tuomarina Ritva Herrala.  Voisi jopa sanoa, että tupla oli NÄIN lähellä. Molemmilla radoilla vitonen riman tiputuksesta. Tupla olisi ollut jotain käsittämätöntä, mutta niin oli vitosetkin. Ihan täysin omaan piikkiin. Onia ei voi todellakaan syyttäää!  Eka rata pääsi videollekin:    Vastakäännös jäi huolimattomaksi ja Oni kompuroi seuraavalle esteelle. Olisi pitänyt takaaleikata.  Toisella radalla suoralta putkelta oli hypyn kautta valssiin, niin valssia edeltävä rima tuli alas.  Ei haittaa!! Oli niin voittajafiilis!!  Viime lauantaina kävin epistelemässä JAUn uudella hallilla.  Pohjana keinonurmi, mitä Oni inhoaa. Janne oli tehnyt haastavan radan rimoja ajatellen. Lähdöstä samantien käännös ja pari heittoa. Rimat pysyi kuitenkin yhtä lukuunottamatta. Keinun alastulo tuli toisena virheenä. Ihanaa!! Ei haittaa edelleenkään :D  Radan jälkeen s

Mun elämästä löytyy kaksi äärimmäisen tärkeää asiaa; pikkupojat ja koirat. ...Heikki nyt luonnollisesti tähän jatkumoon kuuluu myös, mutta harvemmin mä Heikistä tässä blogissa puhun ;)    Eilen lenkillä ollessaan (josta myös yläkuva) huomasin taas kerran, kuinka hienoa on olla pikkupoikien äiti.  Otto ollut tunnin metsälenkeillä mukana siitälähtien, kun osannut kävellä ja Osmo nyt Manducassa roikkuu. En voisi ajattellakaan meneväni kovin usein yksin lenkille....  Onnellisin kuitenkin olen koirien ja lasten yhteisestä sovusta mikä perheessäni vallitsee, vaikka koiria on täysin erilaisista oloista ja tapahtumiakin on sattunut.    Kuten aiemmin olen maininnut, niin mua on vanhat koirat purreet lapsuudessani.  En saanut siitä traumoja. Silloin puudutuspiikit ja tikit eivät tuntuneet mukavilta, mutta jälkikäteen asioita ymmärtäessäni tajusin, että koirat on aina toimineet vaistojensa varassa. Koirissa ei ole ollut vikaa, vain meissä ihmisissä jotka eivät ole osanneet

Koska Oni ei ole saanut aikoihin päivitystä, tämä tulee Onille. Kohta 8-vuotiaalle veteraanille, joka löytänyt rakastamansa lajin ilon usean vuoden jälkeen. Mä en edes tykänny belgeistä saatikka ajatellut koskaan omistavani sellaista. Ajatus muuttuu ja onneksi muuttuu. Sain koiran ihan puskista ja Onista tuli äärimmäisen rakas ja paras kaveri. Belgi on tuhannen varma kaveri. Tuhannen luotettava ohjauksissa. Aina tuijottamassa ja odottamassa seuraavaa käskyä. Olen onnekas Onista. Oni tuli mulle ihan puskista ja puolivahingossa. Belgiasta oli saapunut reilu 6kk aiemmin belgityttö, jolle pysyvää kotia ei ollut löytynyt. Satuin avaamaan suun oikeaan aikaan ja Oni muutti meille. 2008 joulukuun messarin näyttelyn yhteydessä Oni muutti luokseni. Tulen aina muistamaan sen hetken, kun sain Onin remmiin ja lähdettiin kävelemään Sallan ja Onin kanssa kohti Käpylän kotia messarin yläparkkikselta. Vastassa oli isot metalliportaat jotka olisivat alle vartissa ulos