Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2021.

vuosikymmenen menestys

Kuva
  Ei siihen mennyt, kuin vuosikymmen tai pari kun sain yhden tavoitteen täyteen! Voitin joukkue Suomen Mestaruuden klubilaisten kanssa!  Salli oli osaltaan tärkeässä roolissa ja niin oli koko joukkue. Mestaruuteen tarvittiin meitä kaikkia ja vähän myös muiden joukkueiden epäonnistumisia. Miten hienoa onkaan juosta pitkin stadionia parhaan ystävän kanssa?? Sitä hetkeä en unohda, vaikka mitali kiikkuu Pomppa-takkien takana naulakossa, kun kolmeen kuukauteen en ole sitä saanut laitettua seinälle paraatipaikalle.  Se kertoo ehkä osaltaan elämän tärkeysjärjestykistä ja on hassua, että ihmisten on vaikea ymmärtää mun tärkeysjärjestyksiä elämään.  Vuosia sitten kiersin joka viikonloppu kisoja ja nyt on mennyt melkein 3kk että spanielit eivät ole kisoissa käyneet! Minulla on kaksi lasta ja perhe-elämä. Nautin siitä kun saan harrastaa, minulla on terveet ja hyvinvoivat koirat. Nautin kylläkin kisaamisesta, mutta ehkä laji on varsinkin nyt antanut niin paljon!  Salli on tämän vuoden aikana tehny