Viittä vaille paketissa.....

Vuoden 2022 aikana ihastuin instagram stooreihin miksi blogi on ollut elvytyksen partaalla. 23h tuntia IGssä ja elämä on poissa, kuinka kätevää. Täällä blogi puolella sanat jäävät elämään. Kirjoittaminen on kyllä jollain tapaa voimaannuttavaa ja sitten kun huomaa, että kuinka paljon näitä luetaan on ihmeellistä! Ketä nyt mun elämä kiinnostaisi, paitsi äitiä joka aina pyytää uutta kirjoitusta. Sellaista se on jos ei ole IGn tai facen puolella. 

Tämä vuosi alkaa olemaan paketissa. Tänään juostaan vielä JAUlla ja ensi su olisi Tampere. Sinne en vielä ilmoittanut, en tiedä että ilmoitanko ollenkaan. Ehkä en. 

Tammikuun lopulla Sallilta murtui ranne kun naapurin koira hyökkäsi sen kimppuun. Kuntoutin ja se palasi vielä agin pariin parin kisan verran. Agility koki kuitenkin tämän vuoden aikana ehkä jonkinsortin inflaation, kurssi oli alaspäin. Pääsin säälilistoilta karsintoihin sekä halli-sm:iin ja oikeasti ekaa kertaa elämässä ei ollut mitään innostusta edes kerätä normi SM-nollia eikä ole ensivuoteenkaan. Ookkesta tuli vuoden aikana hyppyvalio ja on viimeistä sertiä vaille myös agivalio. Nämä tittelitkään ei silti innostusta nosta. 

Syksylle ostin mielenvikaisuuteen liittyen viikkovuorot Markolle. Päiväkotiryhmä Paskamarjat on ollut menestys ja meno jatkuu myös ensivuonna. En tiedä, että tuleeko kisainto takaisin, mutta jollan tapaa hauskuus on tullut agilityn harrastamiseen takaisin. Toki, jos/kun hyllyputki on loputon alkaa käyrä nousemaan ja fiilis katoaa. Tarharyhmän treenit on yhtä kaksinaamaista vitsiä, kiroilua, valittamista sekä ranteet auki tekoa, mutta silti ihan super hauskaa. Juuri sitä mitä olen kaivannut. 

Arjen vuosi 2022 täytti jääkiekko - kirjaimellisesti. Haulikon varteen kerkesin tarttumaan silloin kun muut nukkuivat eli ennen etätyön alkamista. Pari kertaa istuin kyyhkypassissa talon kulmalla. Muuten päivät ma-pe meni siihen että 7-16.00 töitä, 16.00 aikaan heitetään yksi lapsi yhdelle hallille, toinen toiselle, Heikki jää jäälle, sitten kotiin: siivous, ruoka, koirat lenkille ja hallille takaisin. Pimeyden tullen on koirien lenkitys suunniteltava valoisan aikaan, koska edelleen mörköjä on pimeällä. Viikonloppuisin pelataan tetristä pelien ja treenien suhteen. Tähän jos lisättiin jotain koirajuttuja niin oli uroteko selviytyä päivästä. Otto otti lätkän seuraksi jo viime vuonna ja Osmo tänä vuonna salibandyn niin ma-la on ollut vain treenejä, molemmilla. Oton säbä joukkue pelasi vielä vanhemmissa ja tasoluokassa korkeimmalla, joten treenejä tai pelejä ei voinut jättää pois. Jos joku väittää että arki on tylsää, niin hanki lapsia. 



Keväällä hajosi oma selkä. Ensiksi meni ehkä SI-nivelet ja kesällä tuli sitten välilevynpullistuma. Hullu kun olen, niin liikkeellä molemmat ovat pysyneet kasassa ja kunnossa. Liike on lääke laulaa myös JVG ja voin allekirjoittaa tämän. Edelleen selkä ei ole kunnossa, mutta jollain ihmefiiliksellä sen kanssa pärjää. Toisinaan kuuuntelen muiden asioita, niin oma kipu on pientä muihin verrattuna. Niin kauan kun pystyn juoksemaan, on asiat on hyvin. 

Kesä oltiin mökillä, kuten aina. Vuosi vuodelta vain poikien harrastusten lisääntyminen aiheuttaa sen, että mökille pääsee enää harvoin ja kesälläkin meno viivästyy alkukesään sijoittuvien leirien takia. Kuivajärvi lämpeni tänäkin vuonna nopeasti ja kesä menikin sitten SUP-laudalla bikineissä ja välillä uiden. Salli ihastui SUP-lautaan ja nukkuikin siellä. Pojat sai laiturin nokasta isoimman saaliin mitä koskaan ovat saaneet. Mökiltä lähtö viivästyikin koska halusivat rajat rikki. Ruokakaloiksi näistä minimaalisen söpöistä ahvenista ei ollut, vaan saivat jatkaa elämää ja nousevat ensikesänä sitten meidän syötäviksi. Spanielit istuivat koko kesän myös laiturinnokassa ihastelemassa nousevaa ja laskevaa kohoa. Hiili söi välillä kastemadot. 

Syksyn ja alkutalven pelattiin vielä perhetetristä. Kuka lähtee noudattamaan sorsia, kuka käy paimentamassa, kuka treenaa koirat, kuka kiertää kokeet ja kuka hoitaa arjen, kodin sekä lätkän. Vapaaehtoisia ei ollut paljoa, joten 20.30 sammuminen on ollut vakio. Mun kauneusunien määrällä mun pitäisi olla Gigi Hadid tai vähintään Giselle, mutta Victoria's Secret ei ole soitellut ja 38vuoden rajapyykkikin toi ensimmäiset rypyt. Jos unet vaihtaisi kylmään kahviin niin ulkokuori(kin) kohtentuisi. Saisikohan sillä myös senttejä lisää vartaloon? Keväällä korona kävi myös. Puolen tunnin pääkipu ja se oli siinä. Vuoden ainoat sairastamiset. Edelleen ne muiden ongelmat on pieniä omiin. 

Tänä vuonna kilpailin yhden toko kokeen. Ookke oli matkalla agilitykisoihin joten emme päässet kovin pitkälle. Tokomotivaatio laski kuin lehmän häntä, mutta niin se on aina mennyt, minä ja toko ei olla oltu kovin laadukas parisuhde. Ehkä joskus me vielä rakastutaaan toisiimme. 

Metsästyskokeiden kanssa ollaan kuitenkin tiiviissä ja onnellisessa parisuhteessa. Arttu Wiskari laulaa elämän kovassa koulussa: "niinku karjalanpiirakka munavoihin, sovin kanssasi samoihin lakanoihin. Kaikenlaista on pitkässä liitossa, nousuu ja laskuu kuin maastohiihdossa". Näin myös minulla ja SPME-kokeilla. Hiili nappasi ainoasta kokeesta VOI-1 tuloksen, Ookke  AVO1:en ja kaksi VOI1-tulosta sekä pienen setin muita. Salli tyytyi vain hyödyntämään silloin tällöin korviaan paimentaessa fasaaneita. 
Hossing-ladyt, Anja, Mika sekä Karlströmit ovat pitäneet myös huolta, että fiilis käyttölinjaisiin on pysynyt korkealla koko vuoden. Mitä sitä tekisi ilman näitä ihania ihmisiä. Koiraharrastamisen kantavat voimat. Ystävät. Onhan niitä ystäviä ollut muitakin. Tietävät ehkä paikkansa minun sydämessä, Ovat auttaneet ja tukeneet. Antaneet mahdollisuuksia harrastaa ja neuvoneet. Kertoneet huonoa vitsiä ja piristäneet. Kuunnelleet minua ja minun huonoja vitsejä. Naurettu joskus myös itketty, ehkä enemmänkin ilosta. Ehkä heistä pitää joskus kirjoittaa ihan oma blogi....? 

Vuoden aikana musta tuli myös tosi herkkä. Enää ei itketä pelkästään Disneyn Dumbo tai Bambin isä kuolema, nyt itkettää kaikki. Mä epäilen että tässäkin tuo iän tuoma rajapyykki on syyllinen, vaikka IGn appi väitti minun kasvoja katsoessa että olet 27. Saman apin tein Heikille, väitti sen olevan 22. Päätin että äpissä on jotain pahasti vikaa. 


Kinkku kävi kastelemassa varpaat elokuussa vesityökokeessa viimeistä kertaa. Helmikuussa kuvattu selkä aiheutti sen, että hiihtoloma vietettiin muualla kuin astutusreissulla Unkarissa. Anki onneksi samaa urosta käytti ja 2024 tilaukseen meni yksi italialainen jonka Anki lupasi postittaaa. 

Koirien terveydestä en vielä halua puhua. Mulla on sellainen karman laki, että jos fiilistelen jotain asiaa etukäteen, koen viisitoistamiljoonaa negatiivistä asiaa sen jälkeen. Vakio. Tähän asti vain kaksi lekurikäyntiä, joissa oli ehkä huonoa tuuria vain mukana: Sallin ranteen murtuma ja Hiilin suoleen jumiin jäänyt sukka nro 42. Vielä pientä. Just juttelin kaverin kanssa joka oli pistäynyt 3000€ koiraansa viimeisten kuukausien aikana. Olen ihan hiljaa, mun ei tarvinnut edes aktivoida joustoluottoa.  

Joka vuosi ehkä eniten olen onnellinen siitä perusasiasta että kaikki pysyi elävien kirjoissa. Sori, yksi marsu kuoli kesällä, mutta Iloinen on ollut kovin onnellinen. Niitä hengissä pidettäviä kun tässä taloudessa on yhteensä 40 jalkaa. Kiitos tässä kohtaa jo vuosi 2022. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Heräsin uudelleen