Heräsin uudelleen

Viimevuoden lopulla päädyin todella pahaan tilaan. Oma mieli lähti hajoamaan ja aloin vertailemaan omaa tekemistä muihin. Kaipa siitä kilpailuvietistä tulee vain niin kova, että mieli sekoaa. Hahhahaha.  

Päätin viime vuoden lopulla, että jätän vuoden 2022 arvokisat sikseen ja keskityn vain silloin tällöin kilpailemiseen. No mitäs sitten kävi. 

Tuli ensiksi helmikuun EOt ja sinne ei ilmonnut tarpeeksi väkeä - päästiin mukaan ja sitten tuli HalliSM ja EO-karsinnat. Sinnekään ei ilmonnut tarpeeksi ihmisiä mukaan niin päästiin sinnekin. Vielä kerran! Oulu meni, ja meni jopa niin, että jätin viimeisen radan menemättä koska kotimatka. Lopullinen syy taisi olla kuitenkin se, että ehkä olen saanut agilitysta jo paljon, ehkä jopa paljon enemmän mitä olen koskaan halunnut. Nyt vain fiilistelen. Ei tavoitteita, ei mitään. Nautin matkasta. 

Salli täyttää kohta 10v. Sallin agilityuraan on mahtunut ihan hirveästi, mutta tänä vuonna saan jo 16 vuotta täyteen aktiivista kisaamista. Siihen vielä lasketaan aiemmat vuodet, niin ehkä tätä ollaan jo nähty. Mun täytyy sanoa, että olen ihan hirveän ylpeä omasta agilityurasta. Mä en mittaa agilitya menestyksellä, ne on aina kiva lisä kaikkeen, mutta eniten olen aina ylpeä koirasta ja sen koulutustaidoista ja agiltiymatkasta. Viime vuosina niissä on päässyt helpolla - kiitos oman kasvatutyöni. 

Koirat ovat vuosien aikana opettaneet hirmuisesti. Olen kunnian saanut myös kilpailla erilaisilla koirilla, jotka tuoneet oman lisän myös lajiin. Useasti minulta kysytty että miksi en hae tuomariksi? En tykkää siitä. 

Minusta on mukavampaa kilpailla kuin arvostella. Nautin nähdä työni tulosta ja ymmärtää koiraa. En halua olla koirani tiellä, haluan että tie on vapaa koiralle. 

Agility on tuomareiden myötä kuitenkin muuttunut paljon. Vielä enemmän se muuttui hallien myötä. Kaipaan eniten ulkokisoja: hiekkaa ja nurmea. Laji on kesälaji. 

Tänä aamuna kun heräsin kävin kevään agilitykalenterin läpi. Viikonloput ahtasin kisoille. Valitsin ne missä on hiekkaa ja fiilistä. Mietin kisapaikkoja ja sitä ketä mukavia agilityihmisiä paikan päällä olisi. Erityisesti niitä kenen kanssa jutellaan "mitä kuuluu, ihana nähdä" Ei niinkään, että "onko nollat kasassa". 

Aina edelleen myös palaan belgeihin agilityn parissa. Usein kysytään myös, että milloin vaihdan bortsuun. Sitä aikaa ei tule. Medit ovat minua varten, mutta belgit siinä mukana. Uutta Onia kaivaten. Oni olisi nauttinut nykypäivän radoista. Oma kasvattaminen on nostanut rimaa koiran ostamiselle aikapaljon. Ensimmäisenä koirasta katsellessa hyppytekniikkaa tai kokoamista/kropan käyttöä jää se ulkopuolinen elämä vähälle. Nykypäivänä osaan pitkälti sanoa, miten rakentaa vauhtia koiralle, mutta koulutusominaisuuksia ei voi rakentaa, ne pitää olla jo rakennettu. 

Kevään kalentereita katsellessa katse kiinnittyi myös näyttelyiden puolelle. Taisin herätä kevääsään. Yhden laitoin jo ja kolme muuta pistin kalenteriin. Miten hassuksi kevät saa ihmiset! Myönnetään kuitenkni, että kevät ja kesä on ihmisen aikaa.