Vuosi 2021

Säännöllisesti siirrän puhelimesta kuvat kovalevylle. Olen järjestelmällinen ihminen, kovalevy on tehty lajien tai vuosien mukaan - päädyin vuoteen 2021. Muistoja on ihana katsoa. 

Vuoteen mahtui menestystä, fiilistä, ystäviä, uusia asioita, harmituksia. Isoitla menetyksiltä säästyttiin ja fiilis oli aikalailla korkea. Vuosi vain meni aivan liian nopeast,  

Otto aloitti kilpailemisen 3-luokassa. Junnu-SM kisoihin oli edellytyksena kilpailu, joten se tuli siitä yhdestä ja ainosta 3-luokan radasta. 

Paria viikka myöhemmin Otto ja Salli saivat Junnu-SM 4-sijan ja kk myöhemmin voittivat Junnu-Piirimestaruuden. Salli ei jättänyt arvokisoja siihen, vaan oli kanssani PM-3 sekä elokuussa Joukkue Suomenmestari. Sen jälkeen Salli käsiteltiin ja luultavasti hieronta tulehduksen aikaan aiheutti pahemman lihasvamman. Epäilen, että ura oli siinä agilityn kohdalla, mutta katsotaan. 

Ookke nousi 3-luokkaan keväällä ja kesän Halli-SM kisoissa sain yhden tavoitteen eli juosta äidillä sekä pojalla Ookken lunastaessa paikan etkoista yksiköön. SM-kisojen etkoissa sain mahdollisuuden juosta kaikilla, kun Hiilin ohjaus hivuttautui mulle. Vuoden aikana Ookke otti yhden H- ja AG-sertit lisäksi. 

Agility tuotti myös suurta ylpeyttä, iloa sekä historiaa italialaisen osalta. En olisi koskaan kuvitellut, että niin marginaalisen pieni treeni toisi Suomeen, tai itseasiassa maailmaan ensimmäisen 3-luokassa kilpailevan bracon! Kinkku hurmasi vuoden aikana niin kisaajat, kuin tuomaritkin iloisella olemuksellaan. Agilityn riemusta näki pilkahduksen - ja sen huomasi myös muut. Kinkun Fan Club kasvoi. 

Kinkku teki myös historiaa voittamalla maksi3-radan, toki ei nollalla, mutta tuloksella. Maailma on auki. Ainoa kylläkin, että välillä - tai aika usein - omaohjaus jäi niin spanieli-levelille, että Kinkku parka kärsi siitä, tuli esteiden ohi tai jätti kokonaan ne suorittamatta. Oppimisen paikka meille kaikille. 

Vuoden loppuessa olin juossut 3 kisassa yli 40 rataa kaikkien neljän kanssa samoissa kisoissa ja huomasin, että tämä ei vetele näin. Minua siis ei ole luotu juoksemaan kaikkien kanssa yhdessä. Vuoden lopussa myös huomasin, että ihmisten suhtautuminen lajiin(kin) on muuttunut ihan hirveästi. Oma elämä on onnellista ja ihanaa sellaisenaan ja agiliyn tuoma ilo ja menestys on vain palakakkua, se ei ole kuitenkaan enää se tärkein. 

Lopetin SM-nollien etsiminen, rankingin katselun sekä arvokisojen tavoittelun vuodelle 2022. Ne eivät ole enää se juttu. Kiva juttu jos omalle kohdellani sattuu, mutta isompi juttu on tehdä ilosta, ilman tavotteita. Nauttia jokaisesta hetkestä, kuin se olisi viimeinen. Löysin siksi myös tokon uudelleen. 

Yllätyin todella, että vuoden aikana löysin usein itseni treenaamassa yksin, lasten tai Heinin kanssa hallilta. Jengi vaihteli Kinkusta Ookkeen, mutta aina oltiin tekemässä kartion kiertoja, paikkista tai seuruuta. Treenien jälkeen myös meidän jokaisen ilo tähän lajiin kasvoi. Ookke kylläkin ainoana kokeissa kävi ja saaden sen ALO-1 tuloksen. 

Vuoden aikana kuitenkin lähdettiin rakentamaan korkeampien luokkien suorituksia, joten tavoitteena on alkuvuosi ja AVO sekä VOI-luokat. Säännötkin vaihtui. Salli parka on varmaan opetellut kolmet erilaiset VOI-luokan liikkeet sääntöjen muuttuessa jo usein Sallin AVO-luokan jälkeen. 

Metsästys meni vuosien aikana melkein reisille. Kesä treenattiin aikalailla, kuten myös alkusyksy. Hiili aloitti koekäynnit vesilintukokeesta, jossa pudotti linnun kepin ollessa suussa. Heikki ei tästä siinäkohtaa sanonut ja tuomari antoi luokkaapudottavan virheen. Lisäksi haku oli liian suppeaa. Hiili VOI-3. Kuopiossa tarjoili pupukevennyksen ja siitä VOI-2. Hiilin ykköset antaa odottaa, Ookken sitä enemmän.  

Ookke sai vuoden huonoimmat arpaonnet ja useita kokeita keskeytinkin. Yksi syy Ookken epäonneen taisi olal myös lintuinfluenssa, joka esti treenaamiseen. Heikki kävi kans kokeissa, mutta ei se onnea parantanut. 

Vuoden 2022 alkuun saatiin kuitenkin onnistumiset ja odotettu AVO-1 tulos. Mieltä lämmitti, kun yt kertoi että oli pakko tarkistaa papereista onko koira todella AVO-luokan. Ookken ongelmista huolimatta, se on huikea. Ookke jatkoi sukuaan myös Ninnin kanssa. Mielenkiinnolla seuraan myös niitä. 

Syksylllä pidettiin Suomen ensimmäiset Bracco-mestaruudet. Heikki sinne yllytyshulluna laitettiin. Kinkku se teki todella hienoa suoritusta ja tuomari oli pitänyt sitä jopa 1-luokan tasoisena mutta vesityöpisteiden puuttuminen aiheutti sitten vissii mielipahaa ja tulokseksi jäi AVO-3. Tulos aina kuitenkin hyvä ja nämä Kinkunkin Kaer-kokeet on todistaneet sen olevan hyvä metsöstyskoira! Näissäkin karkeloissa kehuttiin hyvää ampumista luotettavan pysähtymisen suhteen. 

Viimeisimpänä koiraharrastuslajina vuoteen omien koirien kohdalla mahtui myös kaksi näyttelyä, kun messari pidettiin. Messarin menestyksestä piti huolen Hätä. Hätä, joka hikisesti melkein 9-vuotta sitten haki ensiksi hylätyn ja sitten sen vaadittavan H:n josta tuomarikni oli hieman pahoillaan. Näin suurta menestystä ei edes osattu Hätän kanssa odottaa mitä messari meille tarjoili. Hienointa oli, että molemmat arvostelut tuli rodun erikoistuomareilta. Lauantaina ruotsalainen Jasper Anderson antoi EH.n ja sunnnuntaina tuloksena oli ERI4 ranskalaiselta Brigitte Duquelta. Ranskalainen rakastui Hätään ja sen hyvään kuntoon. Kertoi, etät hänellä itsellään on vuotta vanhempi malinois, meinattiin Hätän kanssa sanoa: tiedetään, käytiin moikkaa jo avopuoliosasi joka herkkuja antoi. 

Kinkku sai lauantaina todella hienon arvostelun Tiina Illukalta, josta olin tyytyväinen ja sillä irtosi AVO-luokan voitto. Sunnuntain tuomari oli tiedossa ja sieltä sitten EH. 

Tammikuulle oli molemmat ilmoitettu Kajaaniin, mutta näyttely siirrettini ja näin ollen peruin, koska siirto sattuu mahdollisen Kinkun astuttamisen kohdalle. Toivomme todella käyntiä ulkomailla maalis/huhtikuussa.

Vuosi tarjoili myös mahdollisuuden olla muiden koiraystävien kanssa tekemisissä. Olen päässyt kouluttamaan käyttöspanieli/seisoaja ihmisiä koiriensa kanssa. Ammattia tästä ei todellakaan tule, nautin nähdä koiria, tuntea niiden suvut ja tietää mitä niistä tulee. Lisäksi sain kunnian esittää kesän Espoon näyttelyssä Irenen Skyn. Vuosi siis tarjoili uusia kokemuskia ja elämyksiä. 

Vuosi 2022 tuo toivottavasti tasapainoa, vähän rauhoittumista ja mukavaa menoa. Paljon on jo suunniteltu ja mietitty asioita, pitäisi ehkä vähemmän niin vuosi voisi mennä hitaammin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??