Siirry pääsisältöön

Paluu kisakentille ja sieltä pois

Palasimme koronan jäljiltä kisakentille pari viikkoa sitten oikein urakalla. 
Taloudessa, kun on useampi kisaava agilitykoira on ollut mukava ilmoittautua kisoihin joissa kisaa 1-3 luokat samanpäivän aikana.  Huomasin kyllä, että treeni olisi ihan suotavaa. Voihan veljet mitä menoa.  



TAMKS:lla kisasin kaikissa tasoluokissa 2rataa, 1-luokassa Ookkella ja Stiilillä. Kauhukseni huomasin radanrakennuksessa, että radalla on pussi!  En muista aikaa, jolloin pussia olisi näkynyt radalla, saatikka treenannu. Agilityeste siinä missä muutkin, mutta täysin turha este. Tuomareille haastava asettaa radalle, koska vaatii todella hyvän tulolinjan, että poistumisen. Lisäksi sitä voi käyttää vain sisällä. 
Olen elämässäni yhden pussin tehnyt, joka oli vaarallista - enkä sen jälkeen ole pussista niinkään tykänny. 

Ookken luonteen tuntien tiedän, että Ookken pussi ei tuottaisi ongelmaa, ei tuottanut. Kinkulla taas asia erikseen ja niinhän se pienoiseksi haasteeksi muodostui. Ei se sinne halunnu mennä. Tosi harmi, sillä olin muuten niin onnellinen sen tekemisestä. 
Kinkun meno agilityradalla kosahti keinuun, joka tuotti taas pelkoa ja Ookke vain kaahotti vailla päämäärää ja sekös tuotti haastetta. HUOH. 


2- ja 3-luokka kaatuivat omiin virheisiini, joka harmitti. Niinpienestä, mutta niin kaukana. 5-rivi alkoi Sallin osalta, joka jatkui seuraavalla viikolla LEVEK:llä ja eilen Janakkalassa. 
Muistan ajan, kun Onin kanssa takoi vitosia vitosen perään. 

Sallilla on viimevuoden aikana tullut sellainen vmäinen asenne, "että kyllä minä tiedän". Jos on sitämieltä, että kepit alkaa 3-välistä niin näin on. Ja Ookke perinyt tämän asenteen. Syvä huokaisi. 

Koko oma arki ja tekeminen näkyy tosi vahvasti nyt agilityssä. 
Olen usein miettinyt, että olenko lajia nähnyt liikaa. Onko ihanampaa tehdä jotain muuta? Silti, kun kisoihin päääsee ei ole mitään niin hienoa, kuin olla siellä <3 Ne ihmiset ne asiat ne tekemiset. 


Treeni tekee ihan terää ja sitä me kaikki kolme tarvitaan nyt, sen näkee todella hyvin. 
Ookke saikin treeniryhmäpaikan ja Salli jatkaa perjantain treeneissä Akatemialla. Tästä tämä taas alkaa. Olen kaivannut tätä.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Taas se kävi pari viikkoa takaperin! Käytiin autokaupoilla Heikin kanssa. Tai Heikki kävi. Mua ei kiinnosta, kuin takakontti. Kuka nyt koeajoa tarvitsisi tai peruutustutkaa. Autokauppiaat katsovat aina kieroon, kun kertovat autoista ja kyselevät koeajoa, johon aina totean: riittää kun näytät takakontin. Tässäpä siis autopäivitys koira- ja lapsiperheelle Meidän perhe on autojen suurkuluttajia. Autohan on maailman paskin sijoitus ja me olemme autokauppiaan unelmia. Usein ja aina ostamassa ja uudempaan vaihtamassa. Vuodessa saamme helposti kulumaan 40 000kilometriä. Paljon maantie- ja kaupunkiajoa, vaikka työmatkat molemmilla alle 15km/suunta. Soratietä, mutaa ja paskaa. Paljon (isoja) koiria, lapsia, tavaraa, rattaita, marsuja ym. Koiria ei takapenkille ja koirille häkit/veräjät ym. Niistä kertyy siis tarvelistaa autoille. Mun eka auto oli joskus -2009 iskän ostama Fiat Punto  Iskäl tais mennä hermot, kun aina oli kinumassa kyytiä tai valitin kuinka en Puu-Käpylästä päässy

Tuliko tästä liian hifistelyä??

tämä teksti kirjoitetu täysin omilla mielipiteillä ja ajatuksilla Agility on muuttunut vuosikymmenen aikana eikä vanhassa agilityssä voi enää olla, pakko mennä eteenpäin ja kulkea valtavirran mukana. Ohjaukset ja tavat ohjata ovat muuttuneet ja koirien esteosaaminen on tullut tärkeäksi osaksi. Oli osaltaan mielenkiintoista seurata agilityn mm-kisoja Turussa ja huomata maiden välisiä eroja. Saksa oli ihan omaa luokkaa ja Suomi jäi agilitymaailman kärjestä. Heikki siirsi hetkellisesti Hiilin mulle. Hiililtä puuttuu joitakin perustaitoja ja näiden taitojen vahvistaminen on nyt siis mun heiniä. Rakennettavien koirien myötä, Hiilin lisäksi Ookke, olen käynyt muutamia kertoja ulkopuolisilla kouluttajille. On ollut mielenkiintoista huomata kouluttajien ajatuksista koirien perustaitojen rakentamisesta. Mielenkiintoisinta on kuitenkin nähdä muiden koirien treenaamista. Miten ihmiset rakentavat kokonaisuutta, jonka ajatuksena on viedä huipulle.   Olen aina ollut sitämieltä, että

Erilaisuuden vuosi

Vuosi 2020 jäi monelta osaa elämään erilaisena vuotena.  Elämä on nykyään todella hektistä ja päivät sekä vuodet kuluu nopeasti. Vuosien vyörymisen huomaa nykyään lasten kasvamisesta ja koirien vanhenemisesta. Vuosi 2020 laittoi monia asioita tärkeysjärjestykseen ja huomasikin, kuinka tärkeää on välillä olla vain.  Korona, suoraan sanottuna pilasi itseltäni paljon, varsinkin koiraharrastamista, kuten arvokisoja. Alkuharmitus oli ihan järkyttävä kun peruttiin kaikki. Treenejä tekee kuitenkin sen takia, että voi kisoissa käydä katsomassa tasoaan. Nyt treenien pohjalle ei ollut juurikaan mitään syytä.  Oli kuitenkin hauska huomata, kun aikaa jäi paljon aikaa muulle. Jäi aikaa kasvattamiselle, perheelle ja kotona olemisella. Tuli siivottua pihaa oiken olan takaa!    Korona antoi ison mahdollisuuuden pysähtyä. Viikonloppujen tyhjeneminen oli todella outoa. Arki-iltoina kaikki olivat kotona eikä kukaan juossut harrastuksissa. Oli myös viikkoja, jolloin emme edes käyneet missään. Päivät koost