Lapset & koirat

Mun elämästä löytyy kaksi äärimmäisen tärkeää asiaa; pikkupojat ja koirat.
...Heikki nyt luonnollisesti tähän jatkumoon kuuluu myös, mutta harvemmin mä Heikistä tässä blogissa puhun ;) 

 

Eilen lenkillä ollessaan (josta myös yläkuva) huomasin taas kerran, kuinka hienoa on olla pikkupoikien äiti. 

Otto ollut tunnin metsälenkeillä mukana siitälähtien, kun osannut kävellä ja Osmo nyt Manducassa roikkuu. En voisi ajattellakaan meneväni kovin usein yksin lenkille.... 

Onnellisin kuitenkin olen koirien ja lasten yhteisestä sovusta mikä perheessäni vallitsee, vaikka koiria on täysin erilaisista oloista ja tapahtumiakin on sattunut. 

 

Kuten aiemmin olen maininnut, niin mua on vanhat koirat purreet lapsuudessani. 

En saanut siitä traumoja. Silloin puudutuspiikit ja tikit eivät tuntuneet mukavilta, mutta jälkikäteen asioita ymmärtäessäni tajusin, että koirat on aina toimineet vaistojensa varassa. Koirissa ei ole ollut vikaa, vain meissä ihmisissä jotka eivät ole osanneet lukea koiraa. 

Kun Otto syntyi, perheen silloisista koirista yksikään ei ollut päivääkään elänyt taaperoikäisen kanssa. Olin meidänkin perheen eka, joka lapsia sai eikä Heikinkään sisaruksien lapset olleet vierailleet aktiivisesti luonamme. Otto siis oli ensikosketus lapsiin perheen koirille.

Koirien rooli ei muuttunut milläänlailla lapsen tullessa taloon. Ei muuttunut rytmi, ei tekemiset, ei paapomiset tai hellyydenosoitukset lapsia tai koiria kohtaan. Koirat jatkoivat elämää samanlailla, kuin ilman lasta. 

 

Oton kasvaessa tehtiin asioita selkeäksi lapsen ymmärtämällä tavalla:  

koiran nukkuessa, koira saa nukkua - "ei sinuakaan kukaan herätä kesken yöunien" Koiran syödessä, se on koiran aikaa - "koirat tykkäävät syödä ja niillä on kovanälkä tyhjentää ruokakuppi" . Koirien kanssa saa leikkiä, mutta älä keskeytä koiran leikkiä - "koirilla on paljon hampaita eikä se aina pysty näkemään missä kohtaa ihmisen sormet on"  Lähesty koiraa niin, että se näkee sinut - "koira haluaa tietää kuka sitä paijaa eikä koirat tykkää jos niitä pelästyttää"

Aina ei hommat kuitenkaan toimi vuoden ikäisen kanssa. Ensimmäinen vahinko yhteenotto tuli Oton ollessa alle 2vanha. Otto laskeutui sohvalta peruuttamalla ja astui suoraan sohvan alla nukkuneen Hätän päälle. Otto sai tapahtumasta hampaan nirhaisun. Koiran sikeän unen Otto oppi kantapään kautta, kun kävi kesken unen pusuttelemassa Hätää. Hätä teki vaistomaisen liikkeen ja Otto sai itkut. 

Olen usein miettinyt, että sattumaa ollut että Hätä ollut toinen osapuoli, mutta silti nämä kaverukset luottavat toisiinsa, kuin parhaaseen kaveriin ja tottelevat & ymmärtävät toisiaan täydellisen parivaljakon lailla. 

Koiran puremat on aina perseestä, mutta se mikä usein käy miettimättä on, että miksi koira puree. Mikä aiheutti yhteenoton ja useinhan syy löytyy kaksijalkaisen toiminnasta. Koiralle kukaan ei sano: pure lasta, vaan koira tekee sen usein vaistojensa varassa. Koiran reagtiota on "jännä" katsoa, kun osuu. Hätä sattunut olemaan aina se, joka osunut. Osumien jälkeen Hätä pahoittaa mielensä. Painuu jonnekin piiloon ja on selkeästi pahoillaan tapahtuneesta. Ei ymmärrä mitä tapahtui, yrittää ymmärtää ihmisen hätää - lapsen paniikinomaista itkua. Itse muistan aina, kun edesmennyt cockeri pisti nenäni tuusannuuskaksi. Muistan huutaneeni keittiön lattialla "äiti, Foxi puri" En itkenyt, en panikoinut, mutta koira juoksi karkuun aivan järjetönta vauhtia. Se hetki muutti jotain myös koiran suhteessa muhun. Me aloimme ihan erilailla ymmärtää toisiamme. Luultavimmin oma käyttäytymiseni muuttui koiraa kohtaan, joka vaikutti yhteiseen olemiseen.

 

Oni on perheen hankalin tapaus lasten suhteen. 

Onista ollut paljon tekstiä, mutta Oni kirjaimellisesti inhoaa lapsia. Onin on jokseenkin hankala lukea lasten käytöstä ja Oni kun osaa rutista, niin lapset kaikkoavat. 

Luotan Oniin, mutta Oniin lapset pitävät etäisyyden. Siinä missä muut koirat tulevat oikein paijattavaksi ja istahtavat syliin ja ovat pomminvarmoja (yhteenotoista huolimatta) lasten kanssa, niin Onista ei voi sanoa samaa. 

Kuitenkin on jännä huomata, miten koira muuttuu lapsiperheessä. Kaikki lähtee meillä Onista. Jos Otto istuu Onin viereen, Oni vaihtaa paikkaa sen kummemmin ja hyvin neutraalein elein, mutta jos lapsi istuu sohvalla Oni menee viereen ja istahtaa syliin. Otto parka 30kg:n painon alla :D Ylläoleva kuva kuvastaa hyvin Onia Hyväsydäminen Shrek <3 

Osmon kohdalla Onilla on ihan erilainen suhde jo. Osmo rakastaa nipistää ja rutistaa. Sehän sopii Onille. Osmo saattaa istua sylissäni ja nipistellä Onia korvista, suupielista ja päälaelta. Oni se istuu ja näyttää nauttivat kasvohoidosta. Lasten itkiessä Oni hakeutuu lisäksi aina ekana lasten luokse. 

 

Olen äärimmäisen onnellisessa tilanteessa perheen osapuolten tullessa keskenään juttuun. Olenkin usein miettinyt, että mistä tämä johtuu....

Mulle koirat ovat perheenjäseniä. Lapset tulevat mukana. 

Siinä missä koira on sopeutuva, on myös lapsi. Molemminpuoleinen "jousto" on äärimmäisen tärkeää. Kummaltakaan ei viedä pois niille kuuluvia asioita, mutta uusiin tilanteisiin voi aina sopeutua. 

Uuden pennun, oli kyseessä koira tai lapsi, tullessa taloon, siihen tutustuu niin koirat kuin lapsetkin. En rajoita lisäksi koirien tekemisiä lapsia kohtaan. Meillä koirat saavat nuolaista naamasta ja maata vieressä. Lattialla olevalla leikkialustalla Osmon vieressä onkin usein pari spanielia ja yksi perro. 

Aamuisin sitterissä makaava Osmo saa lipovat kielet poskelleen :) 

 

En voisi ottaa koiraa, joka ei sopeutuisi lasten maailmaan. 

Koirien luonteiden terävyys on hankalaa. Täytyy myöntää, että montaa oni-koiraa ei pystyisi lapsiperheessä pitämään. Luottoa pitää löytyä. Kasvattajien pitäisi ehdottomasti osata miettiä myös lasten olemassaoloa. Olen miettinyt jo sitä aikaa, kun Otto lähtee parin vuoden päästä kouluun ja meille alkaa lappaamaan vieraita lapsia....

Vieraat lapset ovatkin sitten nimittäin asia erikseen. Olen toisinaan ilkeä-täti komentaessa & ohjeistaessa vieraiden lapsia. Lapsi, joka ei ole tottunut koiriin, on koirien hel****. Kirkuminen, juokseminen ja kädet ylhäällä pito on vihoviimeisiä mitä meillä saa tehdä koirien ollessa samassa tilassa. 

Joudunkin usein sanomaan "tämä on myös koirien koti, annetaan siis koirien olla rauhassa. Huuto ja juokseminen kuuluvat ulos". 

Siinä missä vieraat lapset, niin tuttavien koiratkin ovat meille tervetulleita. 

Paljoa niitä ei käy, mutta lasten käytös ei saa muuttua lapsiin tottumattoman koiran kohdalla. Hankalinta on kuitenkin kertoa koiriin luottavalle lapselle, ettei kaikki toimi vieraan koiran kohdalla. 4-vuotiaallekin tämän asian ymmärtäminen on hankalaa....

Koirien tiloja meillä rajataan vain vieraiden läsnäollessa tai juoksujen aikaan. 

Välillä ongelmaksi on kuitenkin muodostunut yölliset kävelyt sikeästi nukkuvien koirien kohdalla. Otolle on ohjeistettu huutamaan "äitiä tai isiä" jos yöllä herää. Näin on koiratkin saatu hereille ennenkuin "haamu" kävelee koirien yli meidän makuuhuoneeseen. 

....ja tottakai myös anteeksi pyydetään koiralta. Siinä missä toinen ihminen pahoittaa mielensä, myös eläimiä kuuluu kohdella samoin. On väärin tehdä asioita koiralle, mitä ei halua itselleen. Näin on ohjeistettu ja näin se toimii. 

 

Salli ja Otto 2015.