Voittamisen nälkä

160cm koossani elää 110% kilpailija. Itseni haastaminen, että kouluttamisen tuloksen näkeminen ruokkii kilpailuviettiäni. Minusta on tyhmää vain kilpailla - kilpailemisen ilosta. Huomaan agilitystarttien määrän vähentyneen tai ylipäätänsä kokeiden. Nykyään menen sinne yleensä vain menestymisen ilosta.  Rahaa saa kulumaan nykyään muuallekin. 

Toinen miksi käyn kokeissa: kilpailuissa näkee nuoren koiran tason - mitä osaa ja mitä ei. Kasvattamisen näkökulmasta haluan myös nähdä potentiaalin tai huonot osat. Oliko kasvatusvalinnoissa hyötyä. Näitä hyötyjä on viimeaikoina testattu, kuten myös omaa kapasiteettiä kilpailijana - minusta ei olisi jatkojalostamiseen. Sen verran huonoa vetoa tehty! 

Kinkku on viimeaikoina kylläkin poikennut tästä kaikesta, sen tasoa mitataan tekemättä ei-mitään. 8 agilitystarttia joista ei kylläkään menestystä saatu, kuin tekemällä kerran historiaa - voittamalla maksi3-radan. Onko bracco Suomen tulevaisuus agilityssä? Mahdollisesti, ainakin seisoja puolella. 

Bracot kilpailivat Suomen ensimmäisestä bracco-mestaruudesta vajaa kuukausi takaperin. Kinkku mukana, tottakai! Kinkku puksutteli omalla tavalla ja tyylipuhtaalla hallittavuudella sijalle viisi AVO3-tuloksella. Tulos on aina tulos ja kun tulos tulee vajailla pisteillä, voin olla vain tyytyväinen.

Kaer, kuten SPME on välillä korttien pelaamista oikein ja nämä kortit pelattiin aikalailla oikein. Parempaan ei välttämättä olisi pystytty. Sitähän on vaikea sanoa, koska Heikki vei, kuten myös Ookkea viikko sitten Joroisilla. 

Ookke kävi hakemassa AVO- koska pyysin ja AVO2:en. Se mikä sai sen saamaan kakkosen jäi mysteeriksi. Ookkea kohdeltiin aikahuonosti, varsinkin kun oli kyse AVO-luokan koirasta. Ja omaksi ajatukseksi jäikin, kun tiedetään mahdolliset puutteet, niin testataan, että saadaanko ne näkyviin? Vissii saatiin....   

Agilityssä ei menestystä olla saatu, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus; helppoja suoraviivaisia ja selkeitä profiileita, joista hyvällä ohjaamisella olisi saatu tulosta(kin). Ei vain oma pää kestä. 

Salli rykäisi JAUlta elämänsä ekan A:n alastulon ja joutui myös laihdutuskuurille. Hiili sen sijaan JAUlla näytti jo ihan agiliykoiran taitoja ja Ookkelta puuttui jäähdytysnesteet Ojangosta. Svetlanan seminaarissa, Svetlana yritti epätoivoisesti saada ohjaajaa liikkumaan ja luottamaan, mutta aikausein oltiin hakotiellä. Noh, sellaista kai se on. 

Ei siis muuta, kuin uutta matoa koukkuun. Toki, unohdin ilmota ja Ookken(kin) häntä murtui. Eli alkaako tässäkin lajissa se, että tekemättä mitään tehdään historiaa ja voitetaan kaikki??