Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Taukoa...kaikesta...tai ainakin melkein...tai jos ei sittenkään

Kuva
Koira oppii myös ajattelemalla.
Tehdessää hyvän treenin ja lopettaessaan onnistumiseen, jää se koiralle viimeiseksi mieleen. Huono, epäonnistunut treeni ja vieläkin epäonnen näyttävä ohjaaja tietää myös huonoa seuraavaan treeniin.
Siksipä myös jaksottaminen on suotavaa treenikausissa.

Aiempina vuosina agilityssä tämä onnistunut loistavasti, kunnes vuoteen tungettiin EO-karsinnat sekä ranking. Hyvä jaksotus kausi jäi uupumaan. Metsästyksessä kevät on opettelua. Syksystä talveen pitäisi olla tikissä. Keväällä vahvistetaan syksystä hampaankoloon jääneitä asioita sekä opetellaan mahdollisesti uutta. Metsästyskauden aikana toki opettaa voi, mutta ne pitäisi myös ehkä olla käytössä samantien, joten onko se win-win tilanne. Paha sanoa.

Koiran fysiikka kuitenkin kesäaikaan laskee kuin lehmänhäntä :D
On lomaa, on kuumaa säätä, on ruokaa - grilliruokaa. Lihominen ja pötköttely on taattua.
Sitten kun on viileää, mennään painaa pyörällä kilometrejä ja juostaan pitkin peltoja.

Monipuoliselle harra…