Oodi brittiläiselle perinteelle.

Runosuoni oli pistettävä kukkimaan, kun Tiina linkkasi oman blogitekstinsä sosiaaliseen mediaan.


Reilu kuusi vuotta sitten kun Sallin sain ja seuraavana vuonna tutustuin määrättyihin ihmisiin, en olisi voinut kuvitellakaan minkälaiseeen porukkaan tutustuin <3 Jos joku sanoo, että koiraystävät on yhtä suurta perhettä, niin enemmänkin sain Ruovedellä Sako Beretta 2018-kokeessa osallistua sukutapahtumaan <3 Tunneskaala viikonlopun aikana kävi vitutuksen korkeimmalla asteella ja onnellisuuden saappaissa joka hetki ja tunneryöppy päätyi loppupäivästä kiitollisuuden tunteeseen hienosta porukasta, mahtavista puitteista, loistavista tuomereita ja upeista koirista!! 

Mikä onni meitä kaikkia onkaan potkaissut, kun yhdessä saimme tehdä suomalaista spanielimetsästystä viikonlopun ajan <3

 


Olen usean vuoden ajan miettinyt mikä tekeekään parhaan spanielihetken. 
Eilen ajaessani kotiin Kulmalan tilan jahdeista Sallin (ja palvelusväen: Ookken, Stiilin) kanssa oli paljon ajateltavaa ja näiden kahden viikonlopun ajalta huomasin sen olevan tärkeä. Kahdessa viikonlopussa kiteytyi spanielinmetsästys. Perinne vuosikymmenten, ehkä sadankin ajalta mikä tekee englantilaisesta rodusta sen, mitä se on edelleen ja mitä sen jatkossa pitää olla. Suomalaiset asiaa vievät eteenpäin, mutta britit näyttävät suunnan. Ilman heitä, ei spanielinmetsästyksestä saa sitä boostia mitä se kaipaa ja mihin jalostuksellisesti sitä halutaan viedä eteenpäin. 

Fasaanit & peltopyyt, herrat & rouvat tyylikkäissä tweed-vaatteissa (rakastan niitä sukkatupsuja ja ihmettelen aina vaikka kuinka kylmä, niin tyylistä ei tingitä) ja toimivat spanielit jotka tarjoavat tilanteet brittikulttuuria kunnioittaville. Jahdin jälkeen tuntee itsensä tärkeäksi koiran koulutuksessa, kun reilu 6tunnin ajan koiran työskenellessä, on saanut tarjota elämyksiä ja tunneskaalaa asiakkaille. He lähtevät kotiin tyytyväisinä hienoista pudotuksista, jotka he muistavat pitkään. He kättelevät kunnon kädenpuristuksilla spanieleiden ohjaajat ja kiittävät päivästä. Kiittävät fiiliksestä, kun spanielit tekivät heille pitkänpäivän ja he saivat nauttia rakkastaan harrastuksesta. 

Sako-Beretta kertoi totuuksia suomalaisesta kasvatustyöstä ja seka koulutuksesta. Koirien tulos vaihtui päivästä päivään, se kuka juhli voittoaan, tipahtikin toisena päivänä. Britit tekivät sen juuri, mitä heille sanottiin: kohteliaasti tottelivat suomalaisia sääntöjä, arvostelivat koirat juuri niinkuin piti ja osoittivat herrasmies elkeet olemalla kohtelias, kertomalla näkemyksensä sekä toiveensa ja antoivat kannustavat sanat koirakoiden ohjaajille. Niinkauan, kun suomalaiset seuraavat brittien esimerkkiä kasvattamalla brittiläisten rotuja, meidän pitää kunnioittaa heidän sanaa. 
Se sana määrää suomalaisen kasvatuksen perusteet.

 


Olen vuosia jo ihmettellyt, että minkätakia suomalaisilla spanieliharrastajilla on vaikeaa tuoda koiriaan briteille arvosteltavaksi. Nyt jäi paikkoja tyhjäksi Sakossa akuuttien peruuntumisten takia ja parin viikon kuluttua olevaan Vanantakaan kokeeseen (britti cockerikasvattaja) on paikkoja vapaana. 

Monet suomalaiset kertovat koiriensa olevan täydellisiä metsästyskoiria, mutta alkuperäistuomarille koiran tuominen arvosteltavaksi tuntuu nostavan kuitenkin rimaa aivan liian korkealle. Suomessa on todella vähän koiria, joita britit olisivat arvostelleet. Olen itsa sitä mieltä, että britit näkevät sen perimän koirasta mitä spanielin kuuluu olla. Koulutuksellisia asioita on todella paljon ja nihiin voi vaikuttaa kouluttamalla koiraa paremmaksi, mutta perimään ei vaikutusta pysty tekemään koulutuksellisesti ja siinä annan rispektiä jokaiselle joka koiransa briteille tuo. 

Olen muutamia brittituomareita ja heidän kanssaan paljon työskennelleitä skandinaavisia tuomareita nähnyt ja sen myötä todennut heidän pitävän samaa linjaa tuomaroinneissa. He arvostavat koirissa määrättyjä ominaisuuksia ja useita suomalaisia koiria nähdessä tuntuu, että kyseiset ominaisuudet ovat suomalaisissa koirissa katoava piirre. 

Suomalaisilla kasvattajilla on velvollisuus vaalia brttien tekemää työtä ja pitää linjaa siihen mitä britit ovat vuosikymmenten ajan tehneet. 

 


Loppuun täytyy todeta, että se että metsästätkö itse on pieni asia tässä kaikessa. 
Sakon mestari oli omissa silmissä Karkin omistaja Anna, joka koiransa kouluttanut Kannelmäen metsissä. Koiran ensimmäinen riistanpudotus tapahtui pari viikkoa sitten ja Sakossa ohjaajan kehittyminen toi heille VOI-1 tuloksen. 

Koiraa ei ole koskaan treenattu tietolinnuilla tai edes ylösajoilla. Vain dummyilla ja määrätietoisella tottelevaisuudella. Isoa rispektia Annalle hienosta työstä. 

Koska tämä blogi jäi avautumiseksi, voit Hossing-blogista lukea Minun tunneskaalan, jota tämä harrastus tarjosi usean viikonlopun ajan.

Kiitos kaikille Sakoon osallistuneille. 
On kunnia tuntea teidät kaikki ja syvä kumarrus että viette spanielia siihen suuntaan mihin sen pitääki mennä. Ja kiitos Mikko huikeista kuvista, joiden avulla pääsee nämä muistot jakamaan vielä vuosien jälkeenkin. 

Kommentit