Siirry pääsisältöön

Hengitä, relaa ja rauhoitu.

Kävin kisaa eilen JAU:lla kolme hyppyrataa Ookkella ja yhden agility radan Stiilillä. Sunnuntaina neljä rataa Sallila. Agiltyn koiralajit näkyi yhden viikonlopun aikana.



En turhaudu usein. Nyt turhauduin. 
Olen jo vuosia seurannut agilityn liikehdintään suuntaan ja toiseen. Kouluttamisesta on tullut ydinfysiikkaa. On 67 erilaista käskyä; on käskyt oikealle ja vasemmalle, on kokoamiset, on normaalit kääntymiset, on hidastamiset, on estekäskyt, on erilaiset "exit-käskyt" kontakteilta (puomeilta vielä erilaiset versus A:ssa tai keinussa). Koiraparat ne yrittävät ymmärtää meidän käskyjä. Tai sitten jos ymmärtävät, me luomme ristiriitaisia käskyjä suullisiin käskyihin liikkeellä, että eleillä. 

Sitten on vielä aika. Pitää olla sinkku (perheetön tottakai) ja päivätyössä - mielummin vain töissä silloin tällöin, jotta kerkeät treenaamaan ja opettamaan kaikki. Nyt iski se turhautuminen. 

Kun rata menee agilityssä pieleen, miettii usein ensimmäisenä, että tätä kohtaa pitää treenata. Sitten sitä menee hallille ja se toimii. Kisoissa taas uusi kohta. Ja taas treenilistalle jotain. Ja sitten ne kontaktit. Niistä ei edes puhuta. Ne ovat jo kääntyneet ihan omalle maailmankiertokululle. 

Onhan meitä aina ihmisiä, jotka vain treenaa. Treenavaat vuosia ja samalla asettavat oman riman niin ylös, että aina löytyy joku kohta jota treenata eikä koskaan "ole valmis" eikä pääse kisoihin. Ajauduin viikonloppuna turhautumisen tilaan Ookken radoilla. Mikään ei toiminut. Koira katosi paimentamaan siivekkeitä ja itse katson että mitä vi***a. Tunsin suurta turhautumista kuinka aika ei riitä, kuin pitäisi tehdä sitä-tätä-tota, kuinka eläkeikään on vielä 40v. ja silloin ei Ookke ei taida enää harrastaa agilityä, jotta kerkeäisi treenaamaan. Sitten mietin kuinka jokainen katse tuijottaa ajatuksissa "että eikö toi edes tollasta osaa kouluttaa?" Sitten menin kotiin, laskin viiteen ja varasin vuoron hallilta. 
Mutta....

onneksi meiltä löytyy myös aina flow-koira, joka kulkee ajatuksen voimalla. 
Tuntuu että sellainen lukee jo numeroitakin. Napsii esteet ja tekee tasaista jälkeä.
Niiden menoa ei tarvitse taaksepäin katsella, niihin voi luottaa ja ne tekevät aina 100%. Ne tekivät nytkin 3nollaa/neljästä. Sen hetken kun mietitn että juostako vai eikö juosta....juoksin, koira tuli ohi esteen. Sallittakoon se Sallille. 


Ja onhan meitä, joilla on hupikoira. 
Hupikoiran kanssa palaa agilityn alkuvaiheisiin; peruuttamisiin kepeillä, vastaanottamiseen A:lla, käsitaputuksiin, ehkä pienoisiin yliohjauksiin. Maalissa on poskipäät kipeänä, kun on tsempannut iloisella äänellä koiraa eteenpäin ja hymy on korvissa. Sitä iloitsee yhdestäkin pienestä kynnen palasesta kontaktilla, koska tälläiselle koiralle ei tarvi antaa sitä 67 estekäskyä. Siitä ei tule maailmanmestaria, mutta ohjaajallakan ei ole minkäänsortin paineita koska tärkeintä on yhdessä tekeminen ja asioista nauttiminen. Mikään ei ole vakavaa.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Taas se kävi pari viikkoa takaperin! Käytiin autokaupoilla Heikin kanssa. Tai Heikki kävi. Mua ei kiinnosta, kuin takakontti. Kuka nyt koeajoa tarvitsisi tai peruutustutkaa. Autokauppiaat katsovat aina kieroon, kun kertovat autoista ja kyselevät koeajoa, johon aina totean: riittää kun näytät takakontin. Tässäpä siis autopäivitys koira- ja lapsiperheelle Meidän perhe on autojen suurkuluttajia. Autohan on maailman paskin sijoitus ja me olemme autokauppiaan unelmia. Usein ja aina ostamassa ja uudempaan vaihtamassa. Vuodessa saamme helposti kulumaan 40 000kilometriä. Paljon maantie- ja kaupunkiajoa, vaikka työmatkat molemmilla alle 15km/suunta. Soratietä, mutaa ja paskaa. Paljon (isoja) koiria, lapsia, tavaraa, rattaita, marsuja ym. Koiria ei takapenkille ja koirille häkit/veräjät ym. Niistä kertyy siis tarvelistaa autoille. Mun eka auto oli joskus -2009 iskän ostama Fiat Punto  Iskäl tais mennä hermot, kun aina oli kinumassa kyytiä tai valitin kuinka en Puu-Käpylästä päässy

Tuliko tästä liian hifistelyä??

tämä teksti kirjoitetu täysin omilla mielipiteillä ja ajatuksilla Agility on muuttunut vuosikymmenen aikana eikä vanhassa agilityssä voi enää olla, pakko mennä eteenpäin ja kulkea valtavirran mukana. Ohjaukset ja tavat ohjata ovat muuttuneet ja koirien esteosaaminen on tullut tärkeäksi osaksi. Oli osaltaan mielenkiintoista seurata agilityn mm-kisoja Turussa ja huomata maiden välisiä eroja. Saksa oli ihan omaa luokkaa ja Suomi jäi agilitymaailman kärjestä. Heikki siirsi hetkellisesti Hiilin mulle. Hiililtä puuttuu joitakin perustaitoja ja näiden taitojen vahvistaminen on nyt siis mun heiniä. Rakennettavien koirien myötä, Hiilin lisäksi Ookke, olen käynyt muutamia kertoja ulkopuolisilla kouluttajille. On ollut mielenkiintoista huomata kouluttajien ajatuksista koirien perustaitojen rakentamisesta. Mielenkiintoisinta on kuitenkin nähdä muiden koirien treenaamista. Miten ihmiset rakentavat kokonaisuutta, jonka ajatuksena on viedä huipulle.   Olen aina ollut sitämieltä, että

Erilaisuuden vuosi

Vuosi 2020 jäi monelta osaa elämään erilaisena vuotena.  Elämä on nykyään todella hektistä ja päivät sekä vuodet kuluu nopeasti. Vuosien vyörymisen huomaa nykyään lasten kasvamisesta ja koirien vanhenemisesta. Vuosi 2020 laittoi monia asioita tärkeysjärjestykseen ja huomasikin, kuinka tärkeää on välillä olla vain.  Korona, suoraan sanottuna pilasi itseltäni paljon, varsinkin koiraharrastamista, kuten arvokisoja. Alkuharmitus oli ihan järkyttävä kun peruttiin kaikki. Treenejä tekee kuitenkin sen takia, että voi kisoissa käydä katsomassa tasoaan. Nyt treenien pohjalle ei ollut juurikaan mitään syytä.  Oli kuitenkin hauska huomata, kun aikaa jäi paljon aikaa muulle. Jäi aikaa kasvattamiselle, perheelle ja kotona olemisella. Tuli siivottua pihaa oiken olan takaa!    Korona antoi ison mahdollisuuuden pysähtyä. Viikonloppujen tyhjeneminen oli todella outoa. Arki-iltoina kaikki olivat kotona eikä kukaan juossut harrastuksissa. Oli myös viikkoja, jolloin emme edes käyneet missään. Päivät koost