Hengitä, relaa ja rauhoitu.

Kävin kisaa eilen JAU:lla kolme hyppyrataa Ookkella ja yhden agility radan Stiilillä. Sunnuntaina neljä rataa Sallila. Agiltyn koiralajit näkyi yhden viikonlopun aikana.



En turhaudu usein. Nyt turhauduin. 
Olen jo vuosia seurannut agilityn liikehdintään suuntaan ja toiseen. Kouluttamisesta on tullut ydinfysiikkaa. On 67 erilaista käskyä; on käskyt oikealle ja vasemmalle, on kokoamiset, on normaalit kääntymiset, on hidastamiset, on estekäskyt, on erilaiset "exit-käskyt" kontakteilta (puomeilta vielä erilaiset versus A:ssa tai keinussa). Koiraparat ne yrittävät ymmärtää meidän käskyjä. Tai sitten jos ymmärtävät, me luomme ristiriitaisia käskyjä suullisiin käskyihin liikkeellä, että eleillä. 

Sitten on vielä aika. Pitää olla sinkku (perheetön tottakai) ja päivätyössä - mielummin vain töissä silloin tällöin, jotta kerkeät treenaamaan ja opettamaan kaikki. Nyt iski se turhautuminen. 

Kun rata menee agilityssä pieleen, miettii usein ensimmäisenä, että tätä kohtaa pitää treenata. Sitten sitä menee hallille ja se toimii. Kisoissa taas uusi kohta. Ja taas treenilistalle jotain. Ja sitten ne kontaktit. Niistä ei edes puhuta. Ne ovat jo kääntyneet ihan omalle maailmankiertokululle. 

Onhan meitä aina ihmisiä, jotka vain treenaa. Treenavaat vuosia ja samalla asettavat oman riman niin ylös, että aina löytyy joku kohta jota treenata eikä koskaan "ole valmis" eikä pääse kisoihin. Ajauduin viikonloppuna turhautumisen tilaan Ookken radoilla. Mikään ei toiminut. Koira katosi paimentamaan siivekkeitä ja itse katson että mitä vi***a. Tunsin suurta turhautumista kuinka aika ei riitä, kuin pitäisi tehdä sitä-tätä-tota, kuinka eläkeikään on vielä 40v. ja silloin ei Ookke ei taida enää harrastaa agilityä, jotta kerkeäisi treenaamaan. Sitten mietin kuinka jokainen katse tuijottaa ajatuksissa "että eikö toi edes tollasta osaa kouluttaa?" Sitten menin kotiin, laskin viiteen ja varasin vuoron hallilta. 
Mutta....

onneksi meiltä löytyy myös aina flow-koira, joka kulkee ajatuksen voimalla. 
Tuntuu että sellainen lukee jo numeroitakin. Napsii esteet ja tekee tasaista jälkeä.
Niiden menoa ei tarvitse taaksepäin katsella, niihin voi luottaa ja ne tekevät aina 100%. Ne tekivät nytkin 3nollaa/neljästä. Sen hetken kun mietitn että juostako vai eikö juosta....juoksin, koira tuli ohi esteen. Sallittakoon se Sallille. 


Ja onhan meitä, joilla on hupikoira. 
Hupikoiran kanssa palaa agilityn alkuvaiheisiin; peruuttamisiin kepeillä, vastaanottamiseen A:lla, käsitaputuksiin, ehkä pienoisiin yliohjauksiin. Maalissa on poskipäät kipeänä, kun on tsempannut iloisella äänellä koiraa eteenpäin ja hymy on korvissa. Sitä iloitsee yhdestäkin pienestä kynnen palasesta kontaktilla, koska tälläiselle koiralle ei tarvi antaa sitä 67 estekäskyä. Siitä ei tule maailmanmestaria, mutta ohjaajallakan ei ole minkäänsortin paineita koska tärkeintä on yhdessä tekeminen ja asioista nauttiminen. Mikään ei ole vakavaa.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??