Siirry pääsisältöön

Mitäs me sitten?

Tapahtui mielenkiintoisia asioita. Tuli korona ja peruttiin tapahtumat. Kalenteri tyhjeni normaalista arkielämästä, kuten jääkiekosta, mutta niin tyhjeni koiraharrastamisestakin. 
Todella harmi. Meiltä jäi useat kivat kisat välistä, sillä tämä olisi ollut Sallille ensimmäinen kokonainen kausi. Melkein joka vuosi viimeisten vuosien aikana on ollut rikkonainen pentujen takia. Tälläiselle nyt vain ei voi mitään. 

 
Koronan takia peruuntui luultavimmin myös meidän kevään näyttelyt, jotka kerkesin ilmoittamaan. Olin laittanut ilmon menemään Saimaalle, Ouluun sekä Hyvinkäälle - ihan vain hyvien tuomareiden takia. Nyt nekin peruuntuivat. 

Stiili teki jonkun etukäteiskarman tähän, sillä pahin pelkoni koiran sairastumisesta kävi eilen perjantai 13.pvä toteen. Stiili sai vatsalaukun kiertymän, joka on hengenvaarallinen tila koiralle. 

Olen aina ollut todella varovainen isojen koirien syömisessä ja sen jälkeen liikkumisessa juuri kyseisen sairauden takia. Tiedän koiria, jotka eivät ole selviytyneet. Nyt oireet olivat myös todella salakavalat. Itseäni voin taputtaa olalle valveutuneisuuteni takia ja oireiden alkamisesta meni vajaa 2h, että koira oli leikkauspöydällä. Tuohon aikaan mahtui myös leikkurin vaihto. 

Perjantai 13. aiheutti kuitenkin myös sen, kun lähdin ajamaan lekuriin, huutava koira kontissa, kukaan ei meinannut meitä ottaa vastaan! Soitin neljä eri asemaa ja paikka yksitellen pyysi tarkkailua!! Järvenpään Jär-Vet oli ainoa joka sanoi, että voitte tulla tarkkailuun. Kipulääkityksellä koiran olo helpottui eikä meinannut kuvaamaan ottaa. Halusin kuitenkin viikonloppua vastaan yhden rtg kuvan ja sehän kertoi karua kuvaa. 

Järvetissä ei ollut resurssia lähteä leikkaamaan, joten asema yritti tehdä lähetettä erisuuntiin. Tammiston Evidencia ei vastannut, mutta Morelius otti vastaan ♥️ sinne siis. 

Vajaa tunti myöhemmin koira oli jo heräämässä ja pari tuntia myöhemmin kävelytie Stiilin autoon! Huikeaa ammattitaitoa sekä anestesiaosaamista!! Hintalappu oli kyllä suolainen, mutta sallittakoon sen laadukkaasta hoidosta. Niin vähän joutunut koiria hoidattaamaan, että menköön tämä pienellä lisäjoustoluotolla. Kerran se vain kirpaisee! 

Nyt me aloitamme parantumisen. 
Stiilin mahalaukku ommeltiin kiinni mikä hieman ehkäisee tulevaisuudessa vastaavia tilanteita. 
Ruokatottumukset muutetaan myös ruokailuun 3xpäivässä ja tulen myös turvottamaan nappulat jatkossa. Hampaiden pesu siis kunniaan! 

Kisatauko tulikin siis tarpeeseen ja hyvään saumaan. Voimme keskittyä parantumiseen, tehdä metsästysjuttuja sekä tokoa. 

Rauhallista (ja intensiivistä treeniä) korona-aikaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Taas se kävi pari viikkoa takaperin! Käytiin autokaupoilla Heikin kanssa. Tai Heikki kävi. Mua ei kiinnosta, kuin takakontti. Kuka nyt koeajoa tarvitsisi tai peruutustutkaa. Autokauppiaat katsovat aina kieroon, kun kertovat autoista ja kyselevät koeajoa, johon aina totean: riittää kun näytät takakontin. Tässäpä siis autopäivitys koira- ja lapsiperheelle Meidän perhe on autojen suurkuluttajia. Autohan on maailman paskin sijoitus ja me olemme autokauppiaan unelmia. Usein ja aina ostamassa ja uudempaan vaihtamassa. Vuodessa saamme helposti kulumaan 40 000kilometriä. Paljon maantie- ja kaupunkiajoa, vaikka työmatkat molemmilla alle 15km/suunta. Soratietä, mutaa ja paskaa. Paljon (isoja) koiria, lapsia, tavaraa, rattaita, marsuja ym. Koiria ei takapenkille ja koirille häkit/veräjät ym. Niistä kertyy siis tarvelistaa autoille. Mun eka auto oli joskus -2009 iskän ostama Fiat Punto  Iskäl tais mennä hermot, kun aina oli kinumassa kyytiä tai valitin kuinka en Puu-Käpylästä päässy

Tuliko tästä liian hifistelyä??

tämä teksti kirjoitetu täysin omilla mielipiteillä ja ajatuksilla Agility on muuttunut vuosikymmenen aikana eikä vanhassa agilityssä voi enää olla, pakko mennä eteenpäin ja kulkea valtavirran mukana. Ohjaukset ja tavat ohjata ovat muuttuneet ja koirien esteosaaminen on tullut tärkeäksi osaksi. Oli osaltaan mielenkiintoista seurata agilityn mm-kisoja Turussa ja huomata maiden välisiä eroja. Saksa oli ihan omaa luokkaa ja Suomi jäi agilitymaailman kärjestä. Heikki siirsi hetkellisesti Hiilin mulle. Hiililtä puuttuu joitakin perustaitoja ja näiden taitojen vahvistaminen on nyt siis mun heiniä. Rakennettavien koirien myötä, Hiilin lisäksi Ookke, olen käynyt muutamia kertoja ulkopuolisilla kouluttajille. On ollut mielenkiintoista huomata kouluttajien ajatuksista koirien perustaitojen rakentamisesta. Mielenkiintoisinta on kuitenkin nähdä muiden koirien treenaamista. Miten ihmiset rakentavat kokonaisuutta, jonka ajatuksena on viedä huipulle.   Olen aina ollut sitämieltä, että

Erilaisuuden vuosi

Vuosi 2020 jäi monelta osaa elämään erilaisena vuotena.  Elämä on nykyään todella hektistä ja päivät sekä vuodet kuluu nopeasti. Vuosien vyörymisen huomaa nykyään lasten kasvamisesta ja koirien vanhenemisesta. Vuosi 2020 laittoi monia asioita tärkeysjärjestykseen ja huomasikin, kuinka tärkeää on välillä olla vain.  Korona, suoraan sanottuna pilasi itseltäni paljon, varsinkin koiraharrastamista, kuten arvokisoja. Alkuharmitus oli ihan järkyttävä kun peruttiin kaikki. Treenejä tekee kuitenkin sen takia, että voi kisoissa käydä katsomassa tasoaan. Nyt treenien pohjalle ei ollut juurikaan mitään syytä.  Oli kuitenkin hauska huomata, kun aikaa jäi paljon aikaa muulle. Jäi aikaa kasvattamiselle, perheelle ja kotona olemisella. Tuli siivottua pihaa oiken olan takaa!    Korona antoi ison mahdollisuuuden pysähtyä. Viikonloppujen tyhjeneminen oli todella outoa. Arki-iltoina kaikki olivat kotona eikä kukaan juossut harrastuksissa. Oli myös viikkoja, jolloin emme edes käyneet missään. Päivät koost