Kesä- ja treeniloma


Vielä olisi viimeinen puristus kauteen 2019 agilityn puitteissa olemassa, elokuun loppuun siirretyt Suomen Mestaruus kilpailut. 

Koiran kannalta on todella tyhmää, että kisoja on vuoden aikana useita, joihin olisi ns. pakko olla kunnossa. Onneksi on olemassa kuitenkin kesä ja sen aikana hyödynnettävä treeniloma! 

 

Karsinnat meni useita viikkoja sitten. 
Viimevuonna päästiin ensimmäistä kertaa toiselle päivälle ja tänä vuonna matka jatkui myös sunnuntaille. Sijoituksemme parani ja olimme 20. parhaan joukossa. Äärimmäisen onnellinen tuosta sijoituksesta, vaikka paljon jäi parannettavaa. 

Oma mentaali on se, mihin suurinosa karahtaa. Se on asia mitä pitäisi parantaa ja reilusti! 
Paljon kisoja ja paljon omaan tekemiseen luottoa! 

 

Sallin fyysinen kunto pysyi koko vuoden todella hyvänä! Nyt Salli tekee juoksuja ja ne juoksut oli sitten siinä. Jahteja ja agilityä syksylle! Koeura myös metsästyksen osalta oli myös tässä. Nyt keskitymme Sallin kanssa loppuelämän käytännön metsästykseen, agilityyn ja jahteihin. Niistä me tykätään <3 

 

Stiili kesä sisältää eniten treeniä. 
Tavoitteena olisi nyt päästä vesityökokeeseen. Harmikseni vain huomasin, että iso-osa kokeista on yli 400km päässä! Joudutaan siis laittamaan uintikoetukselle ja yritykset jää minimiin. 

Stiili on hyvä noutaja, mutta veteen menoa aristelee. Ui kyllä! Luin säännötkin nyt ajoissa ja AVO-luokan vesityö on hyvin vastaava kuin spanieleilla. Käytännön työssä ei ole ongelmaa. Veteen meno ainoa. Onneksi maastoja meillä paljon, joten treenistä tämä ei jää kiinni. 

Stiilin koiranet - rivistö myös kasvaa hyvn! Yritämme sinne saada vielä TK-titteleitä. Näyttelyitä laitoin nyt menemään useita. Sunnuntaina Voittaja 2019 näyttelyyn menemme myös. Siellä tanskalainen miestuomari. 

 

Ookke kävi pari viikkoa sitten myös elämänsä ensimmäisissä aksatreeneissä. Olen yrittänyt Ookken kanssa pitää balanssin toko-metsästys-agility. Näyttää toimivan. Lisäksi Ookke sai talvikaudelle mukavan treeniryhmän kavereiden kanssa! 

Kesäloma on siis yhtä tehokasta myös Ookkeelle <3 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??