Milloin on aika.
Milloin tietää päästävänsä irti oikeaan aikaan parhaasta kaverista?
Milloin lopettaa toisen elämä?
Vanhuus on kaunis ja hieno asia. Me kaikki vanhenemme, eläimet vain vähän nopeammassa tahdissa.
Olen oppinut elämään yli 9v. koirien kanssa, että jokupäivä tulee hetki luopua. Yritän jo ns. henkisesti päästää irti. Nuoren koiran elämän päättyminen on aina raskasta, näin yritän varmaan itse päästä siitä raskaudesta pois....
Olen lapsuudessani menettänyt kaikki koirat nuorina ja nopeasti. Ilman kunnollisia varoituksia on koirat kuolleet ns. yht'äkkiä. Nyt olen saanut elää vanhojen koirien keskellä ja joka aamu miettiä, että "onko tämä se viimeinen päivä, miten viettäisimme sen niin, että se oli maailman ihanin*
Meidän perheessä elää tällähetkellä korkealla iällä moni koira.
Siiri täyttää marraskuussa 14v.
Hellu täyttää parin viikon päästä 13v.
Wäinö täytti juuri 10v. Todellisuus voi olla jotain muuta. Uskon kyllä kymppikerhoon, sen verran tarkasti tieto aikoinaan tuli.
Oni voi kutsua itseään jo veteraaniksi. Oni täytti 8v.
Tällähetkellä Siiri pihisee parhaiten. Se varmaan kuolee nukkuessaan tai siihen kun odottaa ruokaa.
Hellulta leikattiin viimekesänä pahalaatuinen nisäkasvain. Parin kuukauden takainen juoksu aiheutti yhden nisän turvotuksen....sillä on joku hieno latinalainen nimikin. Taisi siinä olla V ja L-kirjaimet.... Se aiheutti nisään patin. Nyt en ole näyttelyiden takia (uskaltanut) turkkia ajaa, joten en tiedä kuinka suuri se todellisuudessa on. Jättiläispattia sieltä ei löydy. Wäinö-pappa nyt huonossa kunnossa onkin.
Miten voikaan koira, joka ei ole koskaan harrastanut muuta, kuin nukkunut sohvalla mennä nopeasti huonoon kuosiin....? Lihaksisto kadonnut takareidestä. Reidestä menneet varmaan nivelsiteet, lonkkamaljat puuttuu ja muutenkin se on rikki. Miten pitää koiraa kunnossa, joka rakastaa sohvaa ja ikkunoista oravien katselua? Wäinön jalka tarvitsisi liikettä, Wäinö tarvitsee omasta mielestään siestaa.
Wäinön sielunmaailma on varmaan tällähetkellä samanlainen, kuin suomalainen vanhustenhoito pitkäaikaisosastolla. Vanhus saa ruuan ja fyysisen huolenpidon. Se pääsee pihalle köpöttelemään ja vähän uimaan. Sitten se makaa sohvalla ja katsoo telkkaria. Illalla sitä kolottaa jokapaikkaan sohvalla makaaminen. Ruoka ei maistu, varsinkaan iltaisin, kun mitään energistäkään ei tee päivisin ja paino laskee. Samalla laskee fyysinen kunto. Välillä se saattaa innostua kavereista, mutta muuten se tykkää vain katsella ikkunasta.
Muistan Hiskin lähdön.
Hiski sai aivoihin ell-virheestä vamman joka vaikutti voimakkaasti liikerataan.
Sitten se alkoi pissaamaan sisälle. Se oli varma, että nyt pettää munuaiset tai ainakin niissä on vikaa. Päätös oli helppo. Nyt on kyseessä koira, joka nauttii Rimadylia ilman kipuja ja sisäelimet toimii.
Sitten, kun Rimadyl ei auta, ei ole varmaan enää vaihtoehtoja.
Koira ei tunteile. Minä ihminen tunteilen.
Koira vaistoaa olemukseni. Miten pystyn kertomaan sille, että olen normaali vaikka jokapäivä mietin mitä teen sen elämälle. Wäinö katsoo usein minua silmiin. Mietin usein mitä se yrittää silmillään kertoa? Siitä kuinka sitä sattuu Rimadylista huolimatta? Siitä, että ne helpottavat? Siitä, että se on tyytyväinen elämään - on kuulemma elänyt kipujen kanssa jo pitkään ja on tottunut niihin? Siitä että se on lopenuupunut jalkaansa ja haluaisi vain juosta jossain muualla rusakoiden perässä niin paljon kuin haluaisi ja jaksaisi. Ja että ei katsoisi pahalla päätöstäni. Ymmärtäisi minua ja rakastaisi minua.
Milloin lopettaa toisen elämä?
Vanhuus on kaunis ja hieno asia. Me kaikki vanhenemme, eläimet vain vähän nopeammassa tahdissa.
Olen oppinut elämään yli 9v. koirien kanssa, että jokupäivä tulee hetki luopua. Yritän jo ns. henkisesti päästää irti. Nuoren koiran elämän päättyminen on aina raskasta, näin yritän varmaan itse päästä siitä raskaudesta pois....
Olen lapsuudessani menettänyt kaikki koirat nuorina ja nopeasti. Ilman kunnollisia varoituksia on koirat kuolleet ns. yht'äkkiä. Nyt olen saanut elää vanhojen koirien keskellä ja joka aamu miettiä, että "onko tämä se viimeinen päivä, miten viettäisimme sen niin, että se oli maailman ihanin*
Meidän perheessä elää tällähetkellä korkealla iällä moni koira.
Siiri täyttää marraskuussa 14v.
Hellu täyttää parin viikon päästä 13v.
Wäinö täytti juuri 10v. Todellisuus voi olla jotain muuta. Uskon kyllä kymppikerhoon, sen verran tarkasti tieto aikoinaan tuli.
Oni voi kutsua itseään jo veteraaniksi. Oni täytti 8v.
Tällähetkellä Siiri pihisee parhaiten. Se varmaan kuolee nukkuessaan tai siihen kun odottaa ruokaa.
Hellulta leikattiin viimekesänä pahalaatuinen nisäkasvain. Parin kuukauden takainen juoksu aiheutti yhden nisän turvotuksen....sillä on joku hieno latinalainen nimikin. Taisi siinä olla V ja L-kirjaimet.... Se aiheutti nisään patin. Nyt en ole näyttelyiden takia (uskaltanut) turkkia ajaa, joten en tiedä kuinka suuri se todellisuudessa on. Jättiläispattia sieltä ei löydy. Wäinö-pappa nyt huonossa kunnossa onkin.
Miten voikaan koira, joka ei ole koskaan harrastanut muuta, kuin nukkunut sohvalla mennä nopeasti huonoon kuosiin....? Lihaksisto kadonnut takareidestä. Reidestä menneet varmaan nivelsiteet, lonkkamaljat puuttuu ja muutenkin se on rikki. Miten pitää koiraa kunnossa, joka rakastaa sohvaa ja ikkunoista oravien katselua? Wäinön jalka tarvitsisi liikettä, Wäinö tarvitsee omasta mielestään siestaa.
Wäinön sielunmaailma on varmaan tällähetkellä samanlainen, kuin suomalainen vanhustenhoito pitkäaikaisosastolla. Vanhus saa ruuan ja fyysisen huolenpidon. Se pääsee pihalle köpöttelemään ja vähän uimaan. Sitten se makaa sohvalla ja katsoo telkkaria. Illalla sitä kolottaa jokapaikkaan sohvalla makaaminen. Ruoka ei maistu, varsinkaan iltaisin, kun mitään energistäkään ei tee päivisin ja paino laskee. Samalla laskee fyysinen kunto. Välillä se saattaa innostua kavereista, mutta muuten se tykkää vain katsella ikkunasta.
Muistan Hiskin lähdön.
Hiski sai aivoihin ell-virheestä vamman joka vaikutti voimakkaasti liikerataan.
Sitten se alkoi pissaamaan sisälle. Se oli varma, että nyt pettää munuaiset tai ainakin niissä on vikaa. Päätös oli helppo. Nyt on kyseessä koira, joka nauttii Rimadylia ilman kipuja ja sisäelimet toimii.
Sitten, kun Rimadyl ei auta, ei ole varmaan enää vaihtoehtoja.
Koira ei tunteile. Minä ihminen tunteilen.
Koira vaistoaa olemukseni. Miten pystyn kertomaan sille, että olen normaali vaikka jokapäivä mietin mitä teen sen elämälle. Wäinö katsoo usein minua silmiin. Mietin usein mitä se yrittää silmillään kertoa? Siitä kuinka sitä sattuu Rimadylista huolimatta? Siitä, että ne helpottavat? Siitä, että se on tyytyväinen elämään - on kuulemma elänyt kipujen kanssa jo pitkään ja on tottunut niihin? Siitä että se on lopenuupunut jalkaansa ja haluaisi vain juosta jossain muualla rusakoiden perässä niin paljon kuin haluaisi ja jaksaisi. Ja että ei katsoisi pahalla päätöstäni. Ymmärtäisi minua ja rakastaisi minua.
Kommentit
Lähetä kommentti