AIka lentää


  

Salli täytti eilen 7-vuotta. Aika vain lentää. Tuntuu, että Salli olisi ollut luonani aina, toisaalta tuntuu, että vasta sen vasta hain. Salli on antanut elämääni todella paljon. Harrastamisen ja menestymisen lisäksi olemme saaneet ystäviä ympäri Suomen <3 

Tämän vuoden aikana Salli antanut Minulle paljon.Olemme tehneet yhdessä huikeita ratoja aksassa ja olemme nauttineet yhteisestä tekemisestä hurjasti!
Helmikuussa kävimme Turussa EO-karsinoissa, josta sain sen mitä hain: sijoituksen joka oikeutti mm-karsintoihin suoraan! 

Pieni taakka astui pois hartioilta eikä nyt tarvi enää miettiä sijoituksia kisoissa. Karsintoihinhan pääsee 60 parasta koiraa kaikista säkäluokista ja 60 sijoitukset määrittelee ranking. Ei siis helppo juttu; koiran pitää olla fyysisesti kunnossa koko kauden ja sijoittua säännöllisesti. 

  

Mietin paljon koiran steriloimista Turun EO-karsintojen jälkeen, mutta päätin olla tekemättä ja matkattiin Vantaalle EO-karsintoihin ja Halli SM:iin. Jäimme todella pienestä kiinni kaikilta radoilta. Rima tms. ja hampaan koloon jäi ihan hirveästi. Kaiken tehdyn työn jälkeen palkinto olisi kiva. 

Tällä kaudella ollaan Sallin kanssa kuuluttu myös FitDog agilityyn. Olen saanut "fidarilta" uutta uskoa asioihin. Viime viikonloppuna pidetyt treenit avasi monia uusia ajatuksia koiran osaamisesta ja sanat "sut koira on ihan huikea" vahvistavat aina omaa itseluottamusta! 

Jos Salli on huikea agility koira, niin voin sanoa käsi sydämellä, että lapsista kasvaa Suomen parhaimmistoa! En ole vähäänaikaan nähnyt vastaavia koiria, kuin mitä Ookke on nyt. En tiedä mikä se on, mutta se on ihan käsittämätön! Se miten se liikkuu, miten se lähtee ja miten se liikkuu! Se on ihan käsittämätön! Muissa asioissa Ookke on ihan erilainen. Se on pieni sähköjänis joka muistuttaa enemmän IceAgen Sidia kuin kukaan muu :D 

Kisasin muutamia kisoja Hiilin kanssa ja se on yksi jyrä! Hiilillä mennyt todella paljon aikaa kasvaa henkisesti. Nyt Hiili alkaa olemaan hyvä. 

 

Italialainen yllätti itsensä myös agilityn saralta. 
Vetäisi ensimmäisen hypäri nollansa JAUlla kk sitten!! 
En olisi uskonut, että se tapahtuu! Paljon on vielä treenattavaa Stiilin kanssa. Hieno koira siitä kasvamassa. On ollut hienoa tehdä tätä matkaa yhdessä! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??