Onnellinen vuosi 2016 - kaikesta huolimatta.

Sain eilen kaksi soittoa.
Ensimmäinen kertoi, että Wäinö on saapunut kotiin <3
Haen Wäinön tänään ja kesällä Wäinön tuhkat heitän mökkimme Kuivajärven ylle. Wäinö rakasti Tammelaa jokaisena hetkenään ja sinne Wäinö kuuluu. Toinen soitto kertoi Siirin suussa mahdollisesti kasvavasta kasvaimesta, joka on tuhonnut jo osittain hampaan alla olevan luun ja jatkaa luultavasti matkaansa. Siitä, että kuinka pahana tai nopeasti, niin en tiedä....enkä haluakaan tietää.

 

En tiedä, että mitä tässä odottaa. Koepala jäi ottamatta. Ikeneen kasvanut ajan kanssa patti, joka varmaan johtuu tästä luuta syöneestä osasta. Jos patista olisi koepalaa lähtenyt ottamaan, se olisi vuotanut verta kuin seula ja olisi varmaan jälkikäteen ollut kipeä. 2-vuotta sitten Siirin legot kuvattiin edellisen kerran ja silloin suu oli siisti, joten siitä kauanko tätä on jatkunut en tiedä, maksimimmaan 2v.. Harmillisia uutisia. Elämä on niin hauras. 


Mutta niin paljon, kuin surua tähän vuoteen ehti mahtua viimeiselle kuukaudella, niin saan olla kiitollinen, että sain kokea Heikin, Oton, Osmon, Onin, Hätän, Sallin, Hellun, Hiilin, Siirin ja Wäinön kanssa asioita vuoden aikana <3 

Viimeinen vuosi oli viimeinen siinäkin mielessä, että äitiyslomia en enää tule pitämään ;) 
Lapsimäärä oli tässä ja olen iloinen, että sain viettää sen ihanissa tunnelmissa perheeni kanssa <3 

 

Vuosi alkoi heti Sallin hyppyvalioitumisella. 
Lahden kisoissa Salli tuli toiseksi hyppyradalla ja sinetöi samalla kolmannen valiotittelinsä. 
Suomen Agilityvalio, Suomen Käyttövalio ja Suomen Agility-hyppyvalio. Tottelevaisuus odottaa motivaatiota ja innostusta, mutta Suomen ensimmäinen kolmen lajin valio cockereissa. Saavutus. 
Siitä oli Sallin hyvä jäädä odottelemaan juoksuja ja astutusta. 

Odotteluun mahtui yksi mun ja Hellun tärkeimmistä hetkistä olla kaksin. 
Kierreltiin Hellun kanssa useita näyttelyitä hyvällä menestyksellä. Tällähetkellä Hellua varmaan vaivaa myös jokin sairaus, jota en lähde tutkimaan. En tiedä paljonko aikaa on Hellun kanssa, mutta sain Hellun kanssa kokea muutamien kuukauksien aikana jotain yhteistä, josta sattumalta nautimme molemmat. Minä nautin Hellusta ja Hellun 100-prosenttisesta huomiostani. 



Sallin juoksujen aikaan Morgan asui meillä viikkotolkulla, kun mistään ei meinannut tulla mitään. Yhdessä elämäänsä viettäneitä käyttiksiä on äärettömän hankala astuttaa. Välillä vedettiin ihan leikiks, välillä oltiin vaikeasti tavoiteltavia ja välillä sitten....jopa Otto sai kokea astutuksen ilot. Otto muistaa varmaan koko elämänsä: "näin ei ihmislapsia tehdä" 
Rakkaus voitti ja 11.4. (päivää ennen Sallin synttäreitä) saatiin kolme ihanaa narttua maailmaan. 

 

 

Pentuaika oli ihanaa aikaa ja pennuista luopuminen oli omallatavallaan myös hienoa. On ollut ihanaa seurata pentujen kehitystä ja kasvua uusissa perheissä - sain pennuille maailman parhaimmat perheet. Seitsemännen koiran elämää Nummisiin tuli vahvistamaan Hiili. Menoa ja meininkiä....ja varsinkin....vaarallisia tilanteita ei ole sen jälkeen puuttunut. Tulen varmasti Sallin astuttamaan uudelleen, mikäli pevisat ovat pentujen kohdalla hyvin. 

Kesä tuli heti pentujen luovutuksen aikaan ja ns. kesälomalla tein jotain mitä en ole aiemmin tehnyt: asuin sekä oleilin mökillä ja nautin siitä. 
-90 luvulla kesät mökillä oli pakkopullaa, hahahhaha! Kesäkuun 1.päivä kun koitti, äiti ja iskä kyyditsi mut mökille mummin ja ukin luo. Vanhoina ihmisinä ei lomaan kuulunut retket tms, vaan istuin päivät punaisella, muovisella jakkaralla katsomassa kun mummi kitki puutarhaa. 
Nyt oli meno ja meininki eri; kaksi lasta, seitsemän koiraa & aivan järjettömän kauniit säät, mutta mikä parasta lämmin järvivesi <3  

Mökillä olon hauskin osuus oli ehdottomasti, kun Hätä uskaltautui 6-vuoden jälkeen uimaan itse! Siihen tarvittiin leikisti hukkuva Otto ja naru. 

Mun lauman kesä-heinäkuu menikin uimapatjoilla lilluessa ja aurinkoa ottaessa <3 

 

 

 

Heinäkuun lopulla toteutettiin Heikin kanssa ns. unelma ja ostettiin matkailuauto, Muumi-Mobiili....nykyään talvella myös MatoPurkiksi itseään kutsuva auto. Ja niin meistä tuli karavaanareita! 

Viikon reissusta, tuhannesta kilometristä, tuli ihana. Muistan reissun aina. Oltiin perhettä koko viikko; neljä ihmistä ja seitsemän koiraa. Yksi koirista meinasi jättää meidät, mutta onneksi käytti aivojaan ja löysi perille. 
Iän myötä musta tullut kotihiiri. Olen vähänkuin erakoitunut (josta koen aivan järjetöntä huonoa omatuntoa) ja nautin elämästä lasten ja koirien kanssa, mutta kun hätä (ja Hätä :D ) iski, koin sen ihanan hetken kun some (!!) täyttyi huolesta ja huolenpidosta. Jos siis elämä joskus kolhii, huomasin niistä kaikista sadoista viesteistä (joita sain yv:llä) kuinka paljon silti lähellä on ihmisiä. 


Syksy toi harrastamisen taas takas kuvioihin - pienempänä kuin koskaan, mutta kokemuksiakin rikkaampana. 

Sain kunnian olla mukana peltopyyjahdeissa, joista opimme ja kehityimme Sallin kanssa molemmat paljon. Saimme tilanteita ja kokemuksia, joihin emme olleet tutustuneet aiemmin. On hienoa tuntea ihmisiä, joiden avulla olemme saaneet uusia elämyksiä harrastamiseen. 

Yhden lintukokeen kävimme Joroisilla, josta saimme mieluisan tuloksen. Agility jäi vuoden aikana todella minimiin. Loppua kohden ehkä startteja tuli, mutta treenit ja alkuvuoden kisat olivat säälittävää luokkaa. En tiedä että jaksanko enää ylipäätänsä agilityä niin vahvasti. Tauko ehkä tekisi hyvää, mutta nykyään kun tulostaso pitäisi olla korkea saadakseen paikkoja arvokisoihin, niin en tiedä mitä tehdä... Tuntuu, että olen saanut agilityltä paljon, mutta en tiedä että antaako se enää minulle yhtä paljon kilpailijana tai harrastajana. Lajin laatu ja luonne on muuttunut paljon tai sitten otan itse lajia hieman liian vakavasti. 

 

Vuodesta jäi käteen ihan hirveän paljon. Olen niin onnellinen tästä vuodesta, vaikka tosiaan viimeinen kuukausi on ollut raskas. Tiesin jo vuosia sitten, että lyhyet ikävälit vanhoissa koirissa tulee kolahtamaan jossain määrin. Nyt sen aika on tullut eikä näille asioille voi mitään. 
Sydäntälämmittää, että vanhalla kokoonpanolla sain kokea niin paljon.

Tänne blogiin haluan erikseen kiittää eläinlääkäreitä jotka auttoivat meitä vuoden aikana. Saaren eläinklinikka sekä Kati. Pelastitte Sallin sekä pennut ja auoitette Wäinöä. 

Nyt me rauhoitumme (tai en tiedä voiko mun viikkoa edeltävää aikaa kutsua rauhoittumiseksi ruokien, pakettien, siivouksen ym) joulun viettoon. 
Nautimme hetkistä ja yhteisestä ajasta. 
Toivon, että vuosi 2017 toisi uusia yllätyksiä ja kokemuksia. Saisin nauttia uudesta ajasta perheen kanssa. 

-sanna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??