Mitä sitä treenaamaan??


 

Kisattu viimeisten viikonloppujen aikana enemmän ratoja, kuin viime vuonna tammikuun jälkeen yhteensä! Tulostaso ollut lähellä meidän onnistumisia. Muutamia kohtia ollut, joissa parantamisen varaa olisi ollut toisilla ohjausvalinnoissa. 

Aloitettiin kisaurakka Janakkalasta. Neljä rataa, tuloksina 0/2. , vitonen, vitonen ja hylkäys. Kokonaisuuseta radat olivat hyviä! Hylkäys rata oltaisiin voitettu selkeästi, mutta Salli luki persjätön esteen blokkaukseksi ja juoksi ohi. Muilla radoilta yksi rima....

Seuraavana päivänä Hakunila. Tuloksina 0./4., vitonen ja 10. 
Rima yhdellä radalta ja toiselta radalta myös rima ja keinun alastulo. Alhaalla olevassa kuvassa näkyy rima-käsi tuomarilta.... Olisi pitänyt tehdä valssi...

 

Viime viikonloppuna kuudelle radalle ilmoitettuani, starttasin vain neljä. Tuloksina tupla sijoilla 0/2 ja 0./6. sekä., yksi vitos-rataa ja yksi 10-rata. Kaksi nolla rataa sössin viemällä koirani kakkoskeppi väliin tai väärälle puolelle keppejä.... Mä olen jostain syystä unohtanut ihan kädellä näytöt avokulmissa. Typerä minä...
Juoksu A:n olen kisoihin ottanut käyttöön. Ensimmäinen kontaktivirhe tuli nyt. Tätähän ei ole edes koskaan Sallille opetettu.... 

Hurtta-areenan radat: 
1. rata kohdassa: 4:12:54 ja 5:59:50 
https://www.youtube.com/watch?v=llRBkS-CqNQ 

Hurtta-areenan su-rata 3:02:50
https://www.youtube.com/watch?v=7Ww566BHZNY 

Ai, että mä nautin agilitystä Sallin kanssa! 
Me mennään nykyään aika riskillä yhdessä jokainen rata. Ei enää hirmuisesti himmailla ja siitäkös nautin <3 

Kaksi irtonollaa puuttuu Sm-kisoihin. Ne otan parin viikon päästä Turusta :)  


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??