Oni is back!

Oni palasi agility kisoihin toissaviikolla pariinkin otteeseen.

Torstaina oli HAUn HAUkkupakkasten maksi3-luokka ja tuomarina Ritva Herrala. 
Voisi jopa sanoa, että tupla oli NÄIN lähellä. Molemmilla radoilla vitonen riman tiputuksesta. Tupla olisi ollut jotain käsittämätöntä, mutta niin oli vitosetkin. Ihan täysin omaan piikkiin. Onia ei voi todellakaan syyttäää! 

Eka rata pääsi videollekin:   




Vastakäännös jäi huolimattomaksi ja Oni kompuroi seuraavalle esteelle. Olisi pitänyt takaaleikata. 
Toisella radalla suoralta putkelta oli hypyn kautta valssiin, niin valssia edeltävä rima tuli alas. 
Ei haittaa!! Oli niin voittajafiilis!! 

Viime lauantaina kävin epistelemässä JAUn uudella hallilla. 
Pohjana keinonurmi, mitä Oni inhoaa. Janne oli tehnyt haastavan radan rimoja ajatellen. Lähdöstä samantien käännös ja pari heittoa. Rimat pysyi kuitenkin yhtä lukuunottamatta. Keinun alastulo tuli toisena virheenä. Ihanaa!! Ei haittaa edelleenkään :D 

Radan jälkeen sain kuitenkin täysin tuntemattomalta mahtavat sanat, joita olen odottanut: 
"vanhako sun koira on? Se oli niin onnellinen tehdessään rataa! Häntä heilui ja jne!!" 
Nämä sanat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kiitos sinulle grotsku-mies!!  

 

Keskiviikon HAUn treeneissä meitä koulutti Kuparisen Ari. 
Ari oli tehnyt radan painottaen takaaleikkauksia. Niissähän ei ole ongelmaa, mutta silti kaikki rimat pysyi, että myös muurin palikat. Ihan fiiliksissä! 

Eilen kävin Purinalla tekemässä omatoimi kontaktit. Onille alkanut nyt tekemään ns. juoksareita puomille. Sehän on niin tunnollinen, että tässä ei pitäisi olla probleemaa....kuuluisat viimeiset sanat :) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??