metsästyskoira

Aloin lukemaan mun FB-viestittelyä Tiinan kanssa. Sieltä löytyi yli 700 viestiä, joita ollaan kirjoiteltu molemminpuolin. Oli mielenkiintoista lukea koko viestiketju läpi. Siellä oli tekstiä ihan alkutekijöistä asti Sanoin Tiinalle aikoinaan, kun koiraa häneltä kyselin, ettei metsästys mikään mahdottomuus ole...uskoinkohan itsekään silloin siihen oikeesti...

Siinä vaiheessa, kun sanan metsästys olen ottanut fb-viesteissä esille ottanut, en varmaankaan ajatellu että reilun vuoden päästä olen Sallin kanssa tositoimissa.

Olen saanut metsästyksen puolesta ihan loisto-open ja ystävän Cappen.
Cappe antoi meille (taas) mahdollisuuden lähteä mukaan oikeaan metsästykseen. Nyt unohdettiin Sallin kanssa pakastetut tavit & fasaanit ja mentiin lämpimiä kyyhkysiä hakemaan.

Kuvitelma metsästyksestä oli lähellä todellisuutta.
Istuskeltiin piilossa, juteltiin koirista & elämästä, juotiin kahvia, kirottiin ohi meneviä laukauksia (tai itseasiassa lintuja, joita ei ehditty laskemaan koirakeskustelun välissä :D ), ihasteltiin koirien työskentelyä ja nautittiin kauniista aamusta.

 

Ensimmäisten, räpiköivien ja höyheniä lentelevien kyyhkysten nouto oli Sallille äärettömän iso kynnys. 
Fasaanihan on aika dead, mutta näähän oli melkein lentoon lähdössä höyhenten vain lennellessä linnun ympärillä! Pari ensimmäistä menikin sitten Ringon avuilla. Kolmas tipahtikin ojaan ja SIT pääs Salli ottamaan ominaisuudet käyttöön ja noutamaan linnut sieltä mistä ihmiset ei niitä osaisi hakea! Sitten lähti kyyhkyset tulemaan passiinkin asti!! Loistavaa Salli! 

Miten hienoa olikaan seurata koiran työskentelyä ominaisuuksiensa parissa. 
Mä jo toissa vko-loppuna agilitykisoissa totesin muutamalle käyttisihmiselle, et agility on ihan perseest verrattuna metsästykseen ja tämä vahvistui aikalailla!! ...enpä olisi uskonut Tiinalle "lupaamastani metsästyksestä" tulevan kirjaimellisesti NÄIN hienoa!! 

Saalista saatiin riistapussin verran.

Mä sitten tein omat noudot kumisilla tipuilla :)
Kiitos Cappe ihan suunnattomasti (jos tätä luet) siitä, että ollaan Sallin kanssa päästy tähän hienoon maailmaan!!

Kommentit

  1. Hyvin peruskoulutetun kanssa on helppoa ja mukavaa työskennellä. Lajissa kuin lajissa. Pitääpä kaivaa itsellekin nuo vanhat viestiketjut esiin... :)

    VastaaPoista
  2. Salli ♡! Ensi kerralla sitten Sanna tulee mukaan sorsastamaan?;-)

    VastaaPoista
  3. Salli <3 <3
    Harmillisesti en löytänyt v-2012 keskustelua enää :(

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sanna. Luin jälleen kerran tämän postauksen (seuraavaa odotellessa...!) Totesin itsekin kuinka hyvän Ystävän olen saanut. Tai kaksi. Olenhan viettänyt enemmän aikaa Sallin kuin sun kanssa! Omia kokemuksiaan (ja osaamistaan) kun saa jakaa samanhenkisten kanssa tuntuu hyvältä. Varsinkin kun "oppilas" haluaa ottaa vastaan, haluaa satsata, paneutuu yhteiseen asiaan ja jaksaa oppia. Kohta taas uudestan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??