ME TEHTIIN SE!!


Me tehtiin se, niin Sallin, kuin Siirinkin kanssa!!
Salli sai viime viikon keskiviikkona SPA1-tuloksen ja Siiri tiistaina mejän AVO1-tuloksen!!

....

Ajettiin äitin ja Oton kanssa vapaapäivänä Laitilaan Springerspanielit ry:n taipumuskokeisiin.
Ehditiin tehdä lounais-Suomi roadtrippiäkin ennen metsästysmajalle saapumista.
Käytiin Naantalissa uittamassa koirat. Uintiseurana meillä oli kasa pullasorsia ja joutsen. Mietin kaksi kertaa koirien päästämistä mereen, joutsenen ilme oli aika tiukka. Siinä se onneksi vain katseli, kun kaksi sokkeria polski veneiden laskupaikalla.

Tuomarina kokeessa ylituomarina Elina Jalni ja toisen tuomarin nimeä en muista.
Osallistujat arvottiin kahteen ryhmään. Salli oli Elinan ryhmässä.
Sallin arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen:
Utelias nuori narttu, joka ottaa itse kontaktia ja vastaa siihen. Suhtautuu luottavaisen ystävällisesti ympäristöön ja toisiin koiriin

Kiepsahti tuomarin jalkoihin häntä vispaten ja pyysi masu rapsutusta. Tuomari tokaisi, ettei ole vielä yhtään epäsosiaalista turboa tavannut.

Jäljestys:
Ohjatun alun jälkeen alkoi rauhallinen, ohjaajan tukeutuva maavainuinen jäljestys, jossa välillä pysähdyttiin tarkkaan nuuhkimaan kuiviin oksiin jäänyttä hajua. Kulmalla pientä pyörimistä. Toinen osuus, jossa oli vähemmän kuivia oksia varmemmin maavainulla. Kaadolle ilmavainulla ja se kiinnosti

Saatiin haistella kania ennen jälkeä. Sallia ei hirveästi kiinnostanut. Jouduttiin pisimmälle, koska vuoromme oli neljäs. Alueena rutikuivaa männikkömaastoa. Yllätyin Sallin käytöksestä ensimmäisen 10 metrin jälkeen - vaipui kuin bc paimentamisasentoon takajalat täristen. Jokaisen kuivan risun rasahdus tärisytti koiraa. Ennen ekaa kulmaa jopa vilkaisi tuomari ja toimitsijaa, että "hyökkäättekö te vai jänis!"  Ajattelin, että tähänkö se jymähti. "Jälki" ja "hyvä tyttö" käskyillä liikkui kulmalle. Jatkoi sen jälkeen paremmin. Kaato oli ojan jälkeen ja ojan pientareelle Salli nousi etutassuilla, josta maavainulla meni kaadolle.  

Haku&laukaus:
Vauhdikasta turbocockerille tyypillistä laukalla etenevää. Vuoden ikäiselle riittävän laajaa hakua. Pitää hyvin ytheyttä ohjaajaan, laukaus tuo lisää säpinää hakuun. Kutsusta sivulle istumaan ja antaa kytkeä

Alkoi karsea ukonilma. Puun alla (turvallisesti) odoteltiin rankkasateen vallitessa vuoroa. Salli oli ihan elementissään kun päästiin koiran irti! Muistin Tiinan & Juhan ohjeet; jätin oikea/vasen käskyn vähemmälle ja käytin vartaloa ja hitaampaa kävelyä. Laukaus ammuttiin mun selän takana. Salli oli varma, että lintu tipahti myös selän taakse,. Tarkisti alueen tarkasti ja totesi, että jatketaan matkaa. Olin todella tyytyväinen!!  

Vesityö:
luvalla vauhdikkaasti veteen, tuo pukin pitkälle rantaan ja pudottaa ohjaajan jalkoihin

Tokavika pari oltiin. Alueena hiekkamonttujen lampi. Heitin riistapukin yli sallitun 5m pitkältä rannasta. Koira haki supervauhtia polskutellen riistapukin ja toi sen ohjaajalle.

Tottelevaisuus:
erittäin hyvää koulutettua tottelevaisuutta. Koira on ohjaajan hallinnassa

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Vauhdikas pieni tehopakkaus. Nuoruus ja kokemattomuus näkyy välillä työskentelyssä, mutta uteliaisuus ja ohjaajan tuki vie koiran yli vaikeuksien. Erittäin hyvää yhteistyötä

Kaikki osa-alueet olivat hyväksytty, joten koe hyväksytty!
Kotiin pääsi väsyneet matkaajat sekä koirat 22.00 
...

Toissaviikolla Siiri sai mejäpaikan Suomen Noutajajärjestön mejäkokeeseen.
Maanantaina käytiin tekee jäljet Tammelaan Mustialan maastoihin.
Täytyy kyllä sanoa, että noutajat on aivan mahtavia, tai siis kokeen puitteet! Kyseessä oli 50v. leiri. Ei siinä mitään, kunnioitettava luku, mutta....koko viikko treeniä ja virallisia kokeita! Viikkoon sisältyi ulkomaalaiset kouluttajat lajeihin, virallinen noutajien taippari, metsästyskoe (WT), MH- ja luonnetesti, tokokoe, BH-koe ja mejäkoe! Jengiä oli maanantaina 260hlö+kaikki koirat!! Hienoa, kun tälläisiä ihmisiä on!! Ja erityisesti tälläistä talkoohenkeä.

Tehtiin parin kanssa jäljet VOIttajaan ja AVOimeen. Maastot kivaa kangasmetsää. Hevosen kokoisia paarmoja ja hyttysiä lukuunottamatta päivä meni kevyesti.
Mustialasta ajoin suoraan Purinalle kisaamaan Siirin ja Onin kanssa epiksiin.
Siirille tuli puomin alastulo, jolla sijoituksena toinen (hyvä aika!!) ja Onille HYL kun poispäin käännös lähti heikosti. Rima tippui jo aiemmin.
Aamusta ajeltiin Siirin kanssa 05.00 aikoihin Mustialaan.
Siiri sai arvonnassa viimeisen jäljen, itse ensimmäisen opastuksen.
Ihanaa oli, että kaikki AVO jäljet oli saman tien varressa, joten päivä kului rattoisasti ja ilman erityisiä siirtymiä.

Siirin jäljelle lähdettiin 14.00 aikoihin. Jätettiin autot kääntöpaikalle ja yllätykseni jälki kiersi autot :D ja inhottavuudeksi alueena hakkuu. Sellaisestahan Siiri viimeksi hukan teki.
Kun laitoin koiralle valjaat, Siiri tajus samantien homman. Alkumakausta lähestyessä tuomari Mari Mamia kysyi, et koiralla ei taida olla kysyttävää, mutta onko ohjaajalla?`
Siiri jäljesti hienosti. Muistelin vauhdin hiljentämistä, mutta liina ei kiristynyt ja tuomari oli kokoajan seläntakana. Maasto sisälsi myös riistan tuoksua, joten ekan kulman näin 2m sisään, mutta Siiri painui kulman ohi suoraan kakkososuudelle.
2-kulma paremmin, perinteistä pyörimistä. 3-osuudella tippui kolme kertaa risujen muodostamaan kuoppaan. Ponkasi ylös samantien!! Mun mummo <3

Kaadolle suoraan. Tuomari nosti hihansuuta, katsoi kelloon: 17min.

Piilomerkit bonagasin matkalla. Tuli siis tsekattua, et jäljellä oltiin jatkuvasti. 2-osuudella käytiin metrin verran sivulla välillä. Katille soittelin jäljen jälkeen, sanoi että pitäisi tulla 1-tulos.
Riemulla ei ollut rajoja arvosteluja kun luettiin: 45p. ja 1-tulos!!

Koeselostus: 
Koira nuuhkaisee alkumakuun, sitten hyvä ohjaus jäljelle. Koira jäljestää pääosin jälkitarkasti, muutamia tarkistuspyörähdyksiä tehdään ja tälläisellä tarkistuksella oikaistaan myös ensimmäinen kulma, makaus ohittuu. Toinen kulma mennään yli ja takaa lenkillä oikeaan suuntaan, makuun saisi merkata paremmin. Kaadolle suoraan ja se kiinnosti. Erinomainen suoritus! 

Huikea Siiri!!
...ja rakas Siiri.

Siiri sai palkinnoksi ohjaajan kanssa jaetun Popsi-nakkipaketin ja oman Buffet-jäätelön.
Mun mahtis pikkukoirat <3
...äidin mussukat!!



keskiviikkona jatkui sokkerimeno. Oltiin Grönholmin Cappen luona treenailemassa vesityötä. Seuraan tulivat myös Karlström lomalaiset ja Väänäsen Terhi-Marie. Oli siis Sallin sukukokous: äiti & isi, sisko (Miksi) ja setä.
Salli oli taas ihan kurko! Ekaks tehtiin rannasta perus veisnoutoa. Cappe heitti markkeeratun dummyn veteen. Salli haki. Luovutukseen sain vinkin.
Seuraavaks siirryttiin "avoimen vesityö-kokeeseen". Cappe heitti taas markkeeratun dummyn - Salli haki piilosta, kaislikosta, näkyvistä - kaikkialta :) Edellinen vinkki luovutukseen meni "los cotelos" ja dummy tuli tiiviisti suoraan kämmenelle. Hyvä Salli!
Terhi-Marie halus ottaa VOIttajan vesityötä (80m välimatka) Ilonalle & Kuuralle. Miksi teki perässä. Salli teki viimeisenä. Ekalla kerralla usko loppui 20m jälkeen. Tokalla kerralla porskutti 75metrin päästä rannasta dummyn luo ja yhtä tehokkaasti myös takaisin.
Mamman mussukka oli ihan fileissä ja arvatkaa vain, kuin fileis mä olin!!
Cappelle kiitos opeista ja vesistä!! 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??