vko2


Viikko 2 oli hiihtokauden aloitus. 
Kävin korkkaamassa Onin kanssa hiihtokauden. Tuusulassa kiertää 1,5km aika mukava hiihdettävä koiralatu. Oni toimi hienosti!! Kävin itse vetämässä Paippisissa 3km matkan. Siellä en enää kylläkään hiihda, kun vapaan latu oli aika huono. Aloitan käymään Nikkilässä tiistaisin treenien jälkeen. 

Maanantainan kävin Néstle Purina Pro Planilla työhaastattelussa. Soitto tuli perjantaina psykologin testeihin eli olin toinen jatkoon päässeistä. Hakijoita oli kuulemma älytön määrä ja haastatteluihin pääsi 5. Näistä kaksi jatkoi (joista toinen olisi ollut minä) psykologisiin testeihin ja viimeisenä vaiheena olisi ollut pohjoismaiden johtajan haastattelu. Kieltäydyin perjantaina jatkoon menosta. Työ olisi sisältänyt liikaa matkustelua (2-3 vrk/vko) ja olisin työhön päästessäni olisin ollut toinen ns. Suomen johtajista. Mä en sellaista työtä kuitenkaan halua. Haluan olla töissä; tehdä työt ja mennä kotiin niin, että työt 100% jää työpaikalle. Vapaa-aika on mulle tärkeää, kuten myös perhe & koirat. 

Keskiviikkona käytiin itse Purinalla treenailemassa Hellun, Siirin ja Hätän kanssa. Hätä oli sika hieno!! Löysin pari kuvaa Roosan kuvakansiosta, näistä toinen:

 kuva 16.4.2012 HSKH:n tehis cupin möllikisoista

Siiri teki perus hyvää rataa treeneis. Tämä näkyi lauantaina käydyissä kisois I-HAH:lla. Siirille tuplanolla agiradoilla. Molemmilla radoilla neljäs ja tuomarina Martti Salonen. Tällähetkellä Siirin nolla saldo on 17 ja nollaprosentti on huikea 80% !! 

Torstaina käytiin PORSK:lla treenailemassa. Mukana oli belgit ja Salli. Sallin kanssa yritin vääntää uusia ohjauksia. Ei ne meinanneet mennä ihan "los cotelos", mut Sallin tuntien ne meni ja ens to tekee ko ohjauksia täydellisesti!! 

 

Oni sai pikkukikkailua kontaktitreenien jälkeen, kuvan laatu huono: 

Perjantaina pääsi pikkukoirat Sallia lukuunottamatta vielä uimaan Helsingin Koirauimalaan. Tulipahan testattua paikka. Oni & Wäinö menossa tulevalla viikolla uimaan. Todella viihtyisä paikka. Allaskoko vain ei ollut hirveän iso, mutta itse altaaseen meno/lähtö helpompaa ja luonnollisempaa koirille. Hyvinkäällä, kun altaasee pääsee vain jompaakumpaa reunaa. 

 

....

Näin loppuun on hyvä kirjata vuoden 2013 tavoitteita. 


Mina: Pyrin pitämään kuntoilua yllä. Maanantaisin salikäynti vuoroviikoin, tiistaisin ja perjantaisin hiihtolenkit näin talvella. Päivittäiset ulkoilut koirien kanssa. Tupakoimattomuus. 


ONI: 
- Belgien rotumestis hiihdot helmikuun lopulla
- BH-koe keväällä. 
- Hyppyvalio kuittautuu vuodella ens sm-kisojen aikaan, joten valioutuminen olisi huikeaa
- viesti treenit ja mahdollisesti kisakorkkaus syksyllä
- muutama näytelmä


HÄTÄ 
- BH-keväällä 
- Aksailut. Hätän valioituminen aiheellista ens jouluna 
- Muutamat näytelmät
- Jälkitreenit


WÄINÖ

- Canicross-kisat keeväällä!! 


SIIRI

- terveenä pysyminen
- SM-nollat jo kasassa. MM-karsintoihin emme edes enää tähtää. 
- mejää keväällä treenien ja kisojen muodossa


SALLI

- keväällä tokoilujen aloitus kisojen muodossa
- taipparien läpäisy
- mejä, aksa ja metsästys treeniä
- kisaikä syksyllä 

 
 






 





Kommentit

  1. Missä Nikkilässä olis koiralatu? :-)

    VastaaPoista
  2. Heip! Nikkilässä ei ole koiralatua :) Itse siellä hiihdän 5km.

    VastaaPoista
  3. Ah, yks ystävä etsii sieltä päin latua koiralleen, Keravallakin oli.
    Hyvä blogin alku! :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??