Agilitypäivitys

No, eihän tästäkään blogista meinannut tulla mitään!!
Tsemppaa Sanna, tsemppaa!!

Kävin muutama viikko takaperin kisaamassa Riihimäellä. Siirille hyvät aksanollat, hypäriltä hyllytin. Onin kanssa ollu asennevammaa. Tein jopa pohjat ja jätin vikan radan väliin. Henkinen puoli täysin epätasapainossa Onin kanssa.

Viime vko-loppuna sainkin Onin kanssa ihan huikeat treenit aikaiseksi!!
Pidettiin cockeriporukalla kiitos-leiri elokuun kisojen työntekijöille. Kouluttajina meillä oli lauantainan Nina Frantsi & Janne Toivola ja sunnuntaina Sari Vähäniitty & Janne Kartsunen.
Sain kaikilta monipuolisesti kaikkea!! Nina panoitti kesken radan palkkaamiseen rimojen tippumisen takia. Tämä tuntui toimivan tosihyvin Ninan radalla. Tehtiin kesken palkkaamista kohtaan 1-4

 
 
Jannen radalla testailtiin erivaihtoehtoja, että kellotettiin. 1-3 hypyillä en Hellun & Heikin aikaan päässyt. Jannelta sain lisäksi tosi hyvää mentaali valmennusta!!
 
 
Sunnuntai aamu aloitettiin Sarin treenillä. Tein ainoan pätkän Siirin kanssa Sarin treenissä. Todettiin molemmat, et kuurolle tai kuuroutuvalle koiralle ehdottomasti tehokkainta on tehdä sokkareita, että vastakäännöksiä tai jaakotuksia. 
 
 
Janne K taas oli laittanut niin "jalat-maitohapolle" radan. Uskaliaita kohtia, joita en normaalisti todellakaan tekisi! Kiitos siis vain Jannelle tästä!! Paljon kohtia, joissa lähetin ja liikuin.
 
 
 
Onimaisesti Oni sitten lensi 360astetta kerien keinulta. Kotona illalla ihmettelin, kun nuolee jalkaa jossa kynsi oli mennyt muutamaan osaan. Soittelin Katille, joka pyys käymään lekuris jos murtunut. Maanantaille sain ajan mun lempi ell:lle Katin lisäks, Christel Boy Pornaisista. Christel totesi, että 1:1000 käy näin, ettei murtuman murtumaa tule!! Rimadylia ja puhdistusta. Niillä mennään sen aikaa, et kynsi kasvaa ja voi leikata normaalisti.
 
 
 














 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira- ja lapsiperheen auto

Elämän päiväkirja

Tuliko tästä liian hifistelyä??